Kohtaamisia

Sunnuntai 11.10.2015 klo 8.48 - Tuukka Terho

Kohtaamisia

Nykyaikana toisen ihmisen kohtaamisesta on tullut yhä helpompaa. Sosiaalinen media on tuonut mahdollisuuksia lähestyä uusia ihmisiä. Internet on täynnä erilaisia keskustelupalstoja, joiden avulla toiseen ihmiseen voi tutustua. Verkko on täynnä ystävien kanssa otettuja valokuvia, työpaikkojen hakemuksissa painotetaan toistuvasti sosiaalisuutta. Niinpä toisen ihmisen kohtaamisesta on tullut yhä tärkeämpi elämän mittari.

Myös runoudessa on aina ollut kyse toisen ihmisen kohtaamisesta, oli sitten kyse runouden kuuntelemisessa tai lukemisessa. On osattava heittäytyä, altistuttava toisen ihmisen tai tässä tapauksessa runon asialle. Tärkeää on myös peilata omia aiempia kokemuksia, mutta myös otettava huomioon mahdolliset uudet tuoreet näkökulmat. Ennakkoluulot ja liian vangitsevat ajatukset on jätettävä romukoppaan, niillä ei tee yhtään mitään toisen ihmisen tai runon kohtaamisessa. Ne vain hidastavat kohtaamisen voimaa.

Olen järjestänyt nelisen vuotta runokollektiivi Helsinki Poetry Connectionin kanssa runoklubeja vanhuksille. Klubin idea on sama kuin kollektiivin muissakin illoissa, ensiksi lukevat kutsuvieraat ja sen jälkeen mikrofoni on avoinna kenelle tahansa innokkaalle runonharrastajalle. Neljä vuotta sitten suunnitellessani klubia yhdessä kulttuurintuottaja Harri Hertellin kanssa pohdimme mistä lähtökohdista runoutta kannattaa lähteä viemään vanhustenkeskuksiin ja palvelutaloihin. Hetken aikaa mietittyämme päädyimme, että emme lähde sievistelemään. Teemme illoista juuri sen näköisiä kuin ne ovat normaalistikin; joskus kovin railakoita, esiintyjät kun saattavat esittää kovin rankkojakin tekstejä. Suunnittelutuokion jälkeen jäin kuitenkin vielä pohtimaan omaa suhtautumistani kyseiseen klubiin, miksi olin ajatellut ennakkoluuloisesti, että vanhuksille suunnattua esitystä tulisi pyöristää tai pehmentää. Ovathan kyseisen sukupolven edustajat selviytyneet jos mistä, sodista, köyhyydestä ja sairauksista. Ja kironneet perkeleitä rakkauden suhteen jo kauan ennen kuin olen itse ollut vanhempieni ajatuksissa.

Kun sitten ensimmäinen vanhusrunoklubi-ilta starttasi Pakilakodista 2011 keväällä, sormeni syyhysivät jännityksestä ja innostuksesta. Vaikka olin jo useampaan otteeseen esiintynyt isojen ihmisjoukkojen edessä, tuntui vanhuksille esiintyminen jotenkin täysin erilaiselta. Halusin tehdä vaikutuksen, todella saada heidät liikuttumaan ja vakuuttumaan että olen hyvä kirjoittaja. Tänä vuonna 2015 kun klubi jatkoi toimintansa neljättä kautta, minulla oli aivan samanlainen tunne kuin ensimmäisten klubien aikana.

Tiedotusvälineissä ja kadunkeskusteluissa kuulee toisinaan kuinka vanhukset ja muutkin ikäluokat ovat huolissaan sukupolvien välisestä kuilusta. Siitä, että emme tiedä toistemme intohimoista, tarpeista, historiasta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Vanhusrunoklubin järjestäminen on osoittanut ainakin minulle, ja uskallan sanoa, että myös muillekin kanssaesiintyjille, että kuilua on kurottu umpeen jos sitä edes koskaan on kunnolla ollutkaan. Mieleeni tulee eräs tapaus joka sattui klubi-illassa 2013 Kampin palvelukeskuksessa. Olimme esiintyneet kukin vuorollamme ja tilaisuus oli päättynyt. Yleisö poistui paikalta hymyillen ja kiitellen mutta viimeisenä poistuva rouva oli selkeästi hieman harmistuneen näköinen. Hän pyyhälsikin rollaattorillaan luoksemme ja koputti erästä kollektiivimme jäsentä selkään ja kysyi: ”Eikö teistä kukaan räppääkään?”, ”minä niin odotin, että olisin kuullut räppiä”. Kysymys hämmensi runoilijat täysin, mutta onneksi kollektiivimme jäsen Jussi Wahlgren tajusi tilanteen ja alkoi räpätä spontaanisti rouvalle. Harmistuneen rouvan kasvoille kiiri pikkuhiljaa hymy ja kun spontaani rap oli päättynyt, halasi rouva voimakkaasti herra Wahlgrenia. ”Kiitos kauheasti rapista, ja muista esityksistä, tämä piristi päivääni” Rouva huikkasi ovensuusta ennen kuin katosi nauttimaan kahvia eteishalliin.

Neljän vuoden aikana olen järjestänyt yli 30 vanhusrunoklubia ja jokainen niistä on taatusti ollut ainutlaatuinen. Nykyrunous ja tämän päivän sanataide ei ole joka kerralla ollut kaikkien kuuntelijoiden mieleen, mutta ei se sitä ole myöskään vakituisissa klubi-illoissa. Olen kuullut kuinka 100-vuotias rouva runoilee seksistä, kuinka sokea nainen tuo pistekirjoituksen avulla esiin syvimmät tuntonsa ja kuinka 104-vuotias rouva esittää lavalla edesmenneen miehensä lempirunon. Tässä kaikessa on kyse kokemusten jakamisesta ja myös kohtaamisesta.

Runouden perusajatuksena on laittaa ihminen miettimään, pohtimaan erilaisia ratkaisuja arkipäiväisyyksille ja ongelmille. Parhaimmassa tapauksessa se asettaa tekemisemme normaalin uudelleen ja antaa perspektiiviä omille ajatuksille. Aivan samalla tavalla sukupolvien välinen kohtaaminen antaa perspektiiviä nuorelle kuin myös vanhalle. Ennakkoluulot on asetettava syrjään kuunnellessamme sitten iäkkään ihmisen ajatuksia kuin myös nuoren ihmisen ajatuksia. Temppu piilee heittäytymisessä.

Iloa arkeen - Vapaaehtoistoiminta POLLI ry:ssä

Torstai 3.9.2015 klo 18.26 - Laura Liikanen

Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ja läheiset ry:n (POLLI) vapaaehtoistoiminta kuuluu Iloa arkeen-hankkeen toimintaan. POLLI:n vapaaehtoiset toimivat omaishoitajien arjentukemiseksi ja ilostuttamiseksi. Hyviä esimerkkejä POLLI:n vapaaehtoistoiminnasta ovatkeittotoiminta, myyjäiset, laki-iltojen tarjoilut, Ystävänpäiväjuhla, Puhelinlangat laulaasoittotoiminta sekä muutamilla omaishoitoperheillämme toimivat ystävävapaaehtoiset perheiden kotona.

Vapaaehtoiset koulutetaan ja perehdytetään tehtävään. Koulutukseen voi osallistua vaikka eiolisi varma haluaako lähteä POLLI:n toimintaan mukaan. Vapaaehtoinen päättää aina itse,kuinka paljon aikaa hänellä on käytettävissä toimintaan, joten toimintaan voi osallistua vain vähän, tai halutessasi useampaan juttuun.

POLLI:ssa syksystä 2014 alkaen toiminnassa ollut Puhelinlangat laulaa soittotoiminta onotettu hyvin vastaan. Toiminnan alussa on koottu puhelinrinki niin omaishoitajista kuinvapaaehtoisista. Ajatuksena on, että vapaaehtoiset soittavat tiettyyn aikaan kuukaudessapuhelinringissä mukana olevalle omaishoitajalle. Tarkoituksena on tarjota kuuntelevat korvat omaishoitajalle, hänen päiväänsä piristämään. Puhelinlangat laulaa antaa iloa arkeen niin vapaaehtoisille kuin omaishoitajille. Tämä näkyy loistavasti seuraavista vapaaehtoisten antamista kommenteista.

”Kokemukset soittamisesta ovat olleet pelkästään myönteisiä minun näkökulmasta. On juteltumonenlaisista asioista, ei pelkästään omaishoidosta. Olen yrittänytkin hieman kysellä mitkä asiat kulloinkin tuovat hyvää mieltä ja lisäävät voimavaroja. On puhuttu mm. kirjoista, politiikasta, uskosta, tv-ohjelmista, lemmikkieläimistä, perhesuhteista. Omaishoitajat ovat olleet itse aktiivisia keskustelijoita, ei ole tarvinnut väkisin keksiä jutun juurta.”

”Yllätyin miten kiitollisia omaishoitajat ovat pienestäkin ”omasta ajasta'” POLLI:n soittajan seurassa. Upeita ihmisiä, jaksavat pitää yllä myönteistä virettä ja huumorintajukin sieltä pilkistää, vaikka omatkin sairaudet uuvuttavat. Jos jotain niin soittorinkityö pudottaa maan pinnalle, vahvistaa omaishoitajien hyvää tilannetajua, kuinka myönteisillä näkökohdilla jaksetaan päivä kerrallaan.”

”Soittoringistä on tullut hyvä mieli, kun saa olla mukana tällaisessa vapaaehtoistoiminnassa.Alussa tietenkin jännitti, miten itse pärjää, mutta puhelut ovat omankin omaishoitajakokemuksen kautta menneet hienosti, juttu on löytynyt heti ja välillä ei ole aikakaan meinannut riittää. ”

Myös omaishoitajat ovat pitäneet toiminnasta.

”Kun minulle aloitettiin soittamaan, sisälläni oli möykky..nyt jo 18 vuotta omaishoitouraa takana, ja olen 24/7 kotona..uskomatonko mutta totta, soittojen ansiosta, möykky on alkanut hävitä. Lisäksi mielialani on virkistynyt ja arjessa jaksaminen helpottunut. Kiitos. Suosittelen.”

”Vaikuttavaa, että minun kuulumiseni kiinnostavat. Juttelen mielelläni. Soittajat ovat aina niin mukavia ja ymmärtäväisiä.”

”Aivan loistava juttu. Kiitos. Päiväni piristys.”

Tiedätkö ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita lähtemään vapaaehtoistoimintaan mukaan?Tunnetko omaishoitajia, jotka voisivat olla kiinnostuneita esimerkiksi Puhelinlangat laulaasoittotoiminnasta? Oletko itse kiinnostunut tekemään vapaaehtoistyötä? Jos vastasit kylläjohonkin kysymyksen, voit ottaa yhteyttä POLLI:n vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriinLaura Liikaseen ja kysyä toiminnasta lisää. Lauran tavoittaa sähköpostilla osoitteestalaura.liikanen@polli.fi tai puhelinnumerosta 040 526 1772.

POLLI:n uusiin nettisivuihin voi käydä tutustumassa osoitteessa www.polli.fi.

Ensimmäinen harjoittelu takana, kesä edessä - Tulevan geronomin pohdintoja

Lauantai 4.7.2015 klo 11.03 - Geronomi-opiskelija

Työntäyteinen kevät on vihdoin takana ja sen myötä ensimmäinen lukuvuoteni geronomin opintoja. Kevään aikana perehdyimme erityisesti ikäihmisen voimavarojen tukemiseen, vanhuspalvelujärjestelmään ja sitä säätelevien lakien koukeroihin, sekä työskentelimme useammassa eri hankkeessa. Erityisesti kolme asiaa jäi päällimmäiseksi mieleen: kummivanhustoimintaan osallistuminen, ryhmätyöskentely projekteissa ja tietenkin ensimmäinen harjoittelujakso.

Syyslukukauden loppupuolella alkaneen kummivanhustoiminnan tavoitteena oli, että jokainen opiskelija etsii oppilaitoksen avustuksella tai itsenäisesti vanhuksen, jota tapaa säännöllisesti muutaman kuukauden ajan. Kummivanhuksen elämässä mukana oleminen opettaa ymmärtämään niitä iloja, toiveita ja haasteita joita ikäihmiset jokapäiväisessä elämässään kohtaavat. Päämääränä oli siis oppia oman ammatillisen kasvun kannalta arvokkaita asioita kuuntelemalla, seurustelemalla tai vain olemalla läsnä ikäihmisen arjessa. Näillä tavoitteilla suuntasin itsekin kummivanhuksen etsintään. Voi sitä jännityksen määrää, kun ensimmäisen kerran olin matkalla tapaamaan rouvaa, joka oli ilmoittanut halukkuutensa ryhtyä minun kummivanhuksekseni!

Toimintaan osallistuminen oli parhaimmillaan erittäin antoisaa sekä opiskelijalle että vanhukselle. Usein ikäihmiset kokivat opiskelijoiden vierailut tärkeiksi ja olivat innolla mukana, mikä oli kuultavissa opiskelijatovereideni kertomuksista. Mutta toisenlaisiakin kokemuksia oli, sillä aina eivät vanhusten voimavarat lopulta riittäneetkään osallistumiseen, tai tuli muita vastoinkäymisiä, ja näissä tilanteissa opettajan ja opiskelijatovereiden tuki oli tärkeää. Kummivanhustyöskentely osoittautui hyvin intensiiviseksi ja lähelle vanhuksen henkilökohtaiseen elämään meneväksi
kokemukseksi. Kiinnyin omaan kummivanhukseeni aika tavalla, eikä hyvästien
sanominen tapaamisten päättyessä ollut ihan helppoa. Onneksi kummivanhustoimintaa
on mahdollista jatkaa myös koko opintojen ajan vapaasti valittavana oppiaineena.

Kurssien suhteen kevät meni pääasiassa ryhmätöitä tehden. Jos parityöskentelyssä on omat haasteensa, voi ryhmissä toimiminen joskus olla sitä astetta, paria haastavampaa. Ryhmätyöskentelyn hyödyistä ja ongelmista käytiin kevään aikana keskustelua. Ammattikorkeakouluissa ryhmätyöskentelyä käytetään paljon, mutta vaikka parhaimmillaan ryhmäläisten erilaiset vahvuudet täydentävät toisiaan ja ryhmän muilta jäseniltä on myös mahdollista oppia, saattavat erilaisten työskentelytapojen kohtaamiset myös aiheuttaa ylimääräisiä kitkoja. Ja mitä pidemmällä opinnot ovat, sitä tärkeämpää olisi saada tehdä työtä ryhmissä, joissa ihmiset ovat valmiita työskentelemään samanlaisilla tavoitteilla.

Loppukeväästä oli aika ensimmäisen varsinaisen työharjoittelun, joka tapahtui ikäihmisten päivätoiminnan parissa. Viiden viikon ajan jokainen meistä pääsi tutustumaan, osallistumaan ja ohjaamaan päivätoimintaa. Omassa harjoittelupaikassani ehdin tutustua muutaman viikon aikana kymmeniin uusiin ikäihmisiin omine elämäntarinoineen ja -tilanteineen. Harjoittelu antoi tärkeää kokemusta ja osaamista kohdata ikäihmiset yksilöinä, heidän ainutlaatuisuutensa huomioon ottaen. Oli rohkaisevaa huomata, kuinka luonnollista ikäihmisten kohtaaminen lopulta olikaan, ja sen myötä oma itsevarmuuteni karttui roimasti!

Harjoittelu toi myös esille sen, miten paljon harjoittelumenestys riippuu opiskelijan omista asenteista ja valmiuksista. Avoin mieli, rohkeus heittäytyä tilanteisiin ja etenkin joustavuus ovat ominaisuuksia, joista päivätoiminnan saralla on erityisen paljon hyötyä. Harjoittelu auttoi myös avaamaan silmiä sille todellisuudelle, jossa osa vanhuksista arkeaan elää. Moni asiakas kertoi päivätoimintaan osallistumisen olevan viikon kohokohta, ja useille se oli lähes ainoa sosiaalinen kontakti kotihoidon lisäksi. Opin, että päivätoiminnalla on usein iso merkitys kotona asuvien ja syrjäytymisvaarassa olevien ikäihmisten arjessa, ja näin miten sen parissa voidaan tehdä tärkeää ja samalla palkitsevaa työtä vanhusten hyväksi.

Onnistuneen harjoittelukokemuksen jälkeen tunnen itseni valmiiksi seuraaviin haasteisiin, ja esimerkiksi kummivanhusprojektiin osallistuminen tuntuisi nyt omien taitojen kartuttua huomattavasti helpommalta, kuin vielä puoli vuotta sitten. Harjoittelun aikana heräsi ajatus siitä, että esimerkiksi päivätoiminnan parista olisi löytynyt monen monta hyvää ehdokasta kummivanhustyöskentelyn kaltaiseen projektiin, sillä yksinäisyys on iso ongelma ikäihmisten keskuudessa. Päivätoiminnan asiakkaista moni olisi kaivannut elämäänsä enemmän sosiaalisia suhteita ja toimintaa, jota reipas geronomiopiskelija olisi voinut tarjota.

Kokonaisuudessaan viime vuosi on sisältänyt paljon mielenkiintoisia asioita ja kokemuksia. Matkan varrella olen oppinut paljon siitä, mitä kaikkea meiltä tulevilta vanhustyön ammattilaisilta vaaditaan, ja miten pystyn omia taitojani opiskeluni aikana parhaalla tavalla kehittämään ja kartuttamaan. Työntäyteisen lukuvuoden jälkeen onkin hyvä päästä pitämään taukoa opinnoista, nauttimaan kesästä ja lataamaan akkuja ensi syksyä varten!

Ikääntyvän Suomen monet kasvot

Perjantai 5.6.2015 klo 9.50 - Heidi Oilimo

Ikääntyvän Suomen monet kasvot

Monikulttuurinen kotimaamme

Sanavarastossani globalisoitumiselle on käymässä samoin kuin fuusiolle. Kumpikin on sanana loppuun kulunut, mutta ilmiönä edelleen minulle läheinen ja rakas. Nautin erilaisuudesta ja näen sen rikkautena, mutta on myös ihanaa huomata, kuinka paljon samanlaisuutta erilaisuuteemme mahtuu. Kun tarkemmin katsotaan, kaikkien ihmisten perustarpeet ja toiveet ovat suhteellisen samanlaisia. Itse yritän kahden kulttuurin kansalaisena poimia kummastakin kulttuuristani ne hyvät puolet. Huonojen puolien yhdistämisestä saadaan aikaiseksi nimittäin ihan liian räjähdysaltis keitos.

Nykypäivän yhteiskunnat ovat yhä monikulttuurisempia. Rajat katoavat ja muuttuvat häilyviksi, etäisyydet pienenevät ja ihmiset liikkuvat. Maailma globalisoituu väistämättömästi, Suomikin siinä sivussa, pidimme siitä sitten tai emme. Erilaisuus usein pelottaa. Samaa vauhtia globalisoitumisen kanssa tuntuukin ikävä kyllä lisääntyvän myös maahanmuuttajakielteisyys. Paradoksaalista sinänsä, sillä monikulttuurisuus ei ole mikään uusi ilmiö. Liebkind (2000) toteaa, että monikulttuurinen yhteiskunta on itse asiassa pikemminkin sääntö kuin poikkeus: maailmassa on noin 200 valtiota, mutta kulttuureja on noin 10 000. Monissa maissa asustaa jo perinteisesti useita etnisiä ryhmiä ja kulttuureita.

Globalisaatio näkyy myös ikääntymisessä. Yhä useammat ihmiset ikääntyvät toisella paikkakunnalla tai ihan kokonaan toisessa maassa, kuin missä he ovat syntyneet ja kasvaneet. Ikääntyneen väestön määrän kasvaessa, kasvavat myös kaikki kielelliset, kulttuuriset ja etniset ikääntyneiden alaryhmät. Vanhenemiseen kielellisessä ja kulttuurisessa vähemmistössä liittyy sekä positiivisia että negatiivisia kokemuksia. Monikulttuurisuus asettaa tulevaisuuden vanhustenhuollolle uusia haasteita, mutta tuo mukanaan myös ratkaisumahdollisuuksia. Ei pidä unohtaa, että kolikolla on aina kaksi puolta.

Tilastokeskuksen (2012) mukaan Suomessa asui vakituisesti vuoden 2011 lopussa 257 248 ulkomaista syntyperää olevaa henkilöä. Heistä yli 65-vuotiaita on noin 8000. Ikääntyneiden maahanmuuttajien joukko on hyvin heterogeeninen, osa on tullut Suomeen pakolaisina, osa siirtolaisina ja paluumuuttajina, jotkut työn tai perheen perässä. Suomessa on maahanmuuttajien lisäksi muitakin, pysyvään väestöön kuuluvia kielellisiä ja kulttuurisia vähemmistöjä. Näitä ovat esim. suomenruotsalaiset, saamelaiset, viittomakieliset, romanit, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt sekä uskonnolliset vähemmistöt.

Etnisten vähemmistöjen vanhukset kuuluvat syrjäytymisen ja haavoittuvuuden riskiryhmään. Jos satut kuulumaan kahteen tai jopa useampaan vähemmistöön yhtä aikaa, haavoittumiskerroin tuplaantuu välittömästi. Suomessa asuvan kielitaidottoman iäkkään somalinaisen tai helluntaiseurakuntaan kuuluvan romanin ja homoseksuaalin miehen omannäköisen ja arvokkaan ikääntymisen takaaminen asettaa meille vanhustyötä tekeville melkoisia haasteita.

Kaiken pohjalla kulttuuri

Kulttuurilähtöisen hoitotyön kehittäjän Madeleine Leiningerin mukaan kulttuurin pohjalta pystytään kaikkein laajimmin ja kokonaisvaltaisimmin muodostamaan käsitteitä, ymmärtämään ihmisiä ja toimimaan tehokkaasti heidän parissaan. Käsitykset terveydestä, sairaudesta ja myös ikääntymisestä vaihtelevat suuresti sen mukaan mikä on ihmisen kulttuurinen, sosiaalinen ja henkinen tausta. Se, mitä pidetään hyvänä vanhenemisena, pohjautuu kunkin kulttuurin arvoihin.

Saman kulttuurin edustajissakin on luonnollisesti yksilöllisiä eroja eikä sitä tarvitse geronomille kertoa. Kulttuurin mukaisen asiakastyön lähtökohta onkin se, että ymmärrämme olevamme samanlaisia kulttuuriolentoja kuin asiakaskin. Asiakkaan kulttuuritaustan tunnistamisen lisäksi on tärkeää huomioida omien uskomusten ja asenteiden vaikutus suhteessa ja suhtautumisessa muihin ihmisiin. Kulttuuritietoisuus on erilaisuuden ymmärtämistä, sietämistä ja hyväksymistä. Geronomi ymmärtää yksilön ainutkertaisuuden ja osaa arvostaa erilaisuutta. Geronomille ominainen yksilöllinen ja asiakaslähtöinen työote on hyvä lähtökohta myös monikulttuuriseen asiakastyöhön.

Kulttuurierot

Erilaisten kulttuurien kohdatessa ihmiset joutuvat sopeutumaan moniin muutoksiin. Sopeutuminen uuteen kulttuuriin vie aina aikaa ja merkitsee uuden identiteetin rakentamista. On olemassa useita kulttuureihin liittyviä ja niitä erottelevia ominaisuuksia, mm. yksilöllisyys vs. yhteisöllisyys, sukupuoliroolit, kieli, kommunikointi ja viestintätyylit, aikakäsitys, uskonto ja suhde siihen sekä biokulttuuriset vaihtelut. Kaikki nämä vaikuttavat myös uuteen kulttuuriin sopeutumisen tai sopeutumisvaikeuksien takana. Parhaimmillaan maahan muuttanut on sinut menneisyytensä ja nykyisyytensä kanssa ja näkemys niin omasta kuin uudesta kulttuuristakin on realistinen.

Monien maahanmuuttajien kulttuuritausta on voimakkaasti yhteisöllinen, kun taas Pohjoismaissa valtakulttuurit korostavat yksilöllisyyttä. Terveysarvon ylikorostuminen yhdessä yksilöllisyyden ihannoinnin kanssa nostaa ihmisen oman vastuun terveydestään ja sairastumisestaan suureksi. Suomessa oletamme, että ihminen tekee ja haluaa tehdä päätökset itse. Perheen merkitys on kuitenkin useissa kulttuureissa paljon laajempi ja suurempi kuin meillä ja ihmisen identiteetti on vahvasti sidoksissa perheyhteisöön. Yhteisöllisemmästä näkökulmasta katsoen yksilöllisyyden korostaminen ja ihmisen oman parhaan ajattelu ei välttämättä olekaan hyvän elämänlaadun mitta. 

Useimmille maahanmuuttajille on käsittämätöntä erottaa vanhus muusta perheestä vain siksi, että tämä on tullut vanhaksi. Maahanmuuttajavanhukselle perhe voi puolestaan merkitä samaa turvaa, jota meille suomalaisille tarjoavat kunnalliset ja yksityiset palvelumuodot. Monissa perhe- ja lähiyhteisöä tärkeinä pitävissä kulttuureissa on myös yleistä, että esim. sairaalaan joutuneesta lähimmäisestä huolehtivat omaiset koko sairaalajakson ajan. Omaiset huolehtivat potilaan perustarpeista ja ovat läsnä päivin ja öin potilashuoneessa esimerkiksi toisessa kotimaassani Espanjassa. Romaaniyhteisössä puolestaan sairaan tai kuolevan luona vierailemista pidetään kunnian osoituksena ja yhteisöllisenä velvollisuutena. Tietoa yhteisöllisyydestä kannattaakin hyödyntää voimavarana.

Suurin osa skandinaaveista kuuluu monokroniseen aikatyyppiin, aikakäsityksemme on lineaarinen ja yksiaikainen, ihmiset tehtäväkeskeisiä ja kirjaimellisia. Täällä asiat hoidetaan asioina, ei turhia lirkutella eikä ”tuhlata” aikaa kanssaihmisten kanssa höpöttelyyn. Espanjassa juuri sillä höpöttelyllä luodaan suhteita, jotka takaavat asioiden toimivuuden. Etelä-Euroopan ja Lähi-idän kulttuureissa eletäänkin polykronista aikaa; aikaa pidetäänkin rajattomana, samanaikaisena ja moniaikaisena,  ja ihmiset ovat tottuneet hoitamaan luontevasti monia asioita ja henkilöitä yhtäaikaisesti. Tehtävät keskeytetään, jos ihmissuhteen ylläpito sitä vaatii. Yhteisöllisyys yhdistettynä polykroniseen aikakäsitykseen saattaa kuitenkin aiheuttaa ongelmia maahamme muuttaneen ikäihmisen arkisissa toiminnoissa; lääkärin vastaanotolle ei saavuta, koska kylään tulleen sukulaisen ongelmat menevät aikataulujen edelle. Sopeutumiseen tarvitaan paitsi sitä aikaa myös kulttuurisensitiivistä ymmärrystä kummaltakin osapuolelta.

Kieli on paljon enemmän kuin vain viestinnän väline, kieli kantaa kulttuurin erityispiirteitä ja tulkitsee niitä. Kielen avulla asetumme paikkaamme maailmassa ja käyttämällä kieltä annamme merkityksiä ympäröivälle maailmalle omista kulttuurisista lähtökohdistamme. Äidinkieli on tunnekieli, jolla omat ajatukset ja tunteet ilmaistaan paremmin kuin myöhemmin opituilla kielillä. Äidinkielessä kasvaa suhde omiin juuriin. Oma kieli on merkittävä osa ihmisen kulttuuri-identiteettiä ja myös sen säilyttämisen ehto. Vierasta kieltä käytettäessä on usein turvauduttava luovuuteen ja joskus puhuttu kieli saattaa kuulostaa tökeröltä tai epäkohteliaaltakin. Asiakastyössä tai ulkomaalaistaustaisen työtoverin kanssa väärinkäsityksiä voidaan välttää tiedostamalla kielessä ja kielen käytössä piileviä kulttuurieroja.

Ihminen on vanhana ja sairaana hauraimmillaan. Ilman kielitaitoa ja vieraassa maassa hän on sitä vielä enemmän olit sitten suomalaiseläkeläinen Espanjassa tai  kurdipakolainen Suomessa. Kielitaidon puute voi eristää maahanmuuttajavanhukset muusta yhteiskunnasta ja syrjäyttää heidät valtaväestöstä.  Suurimmassa syrjäytymisvaarassa ovat ne iäkkäät maahanmuuttajat, joilla ei ole uudessa kotimaassaan perhettä. Uuden kotimaan kielen oppiminen on yksi tärkeimpiä kotoutumisen edellytyksiä. Geronomi voisi työssään ottaa ikääntyvien maahanmuuttajien kotoutumisen edistämisen erityiseksi kehittämiskohteeksi, sillä nyt kotouttamistoimenpiteet keskittyvät lähinnä työikäisiin maahanmuuttajiin.

Vähemmistöstressi ja keinoja sen vähentämiseksi

Yksinäisyys on yksi vanhusten suurimmaksi koettuja ongelmia ja se vaarantaa ikäihmisten terveyttä monella tavoin. Vähemmistöt, olivatpa he sitten maahanmuuttajia tai vaikka seksuaalivähemmistöön kuuluvia vanhuksia, ovat erityisessä vaarassa jäädä yksin. On löydetty vahva tilastollinen yhteys yksinäisyyden kokemusten ja niin sanotun vähemmistöstressin (minority stress) välillä (Kuyper - Fokkema 2009). Kuten suomalaiset, myös eri kulttuureista tulevat vanhukset kaipaavat samanhenkistä ja ikäistään seuraa sekä perheen ulkopuolisia kontakteja. Vertaistuki on heille hyvinvoinnin kannalta merkityksellistä. Taistelussa yksinäisyyttä vastaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohdalla on olennaista moninaisten läheis- ja perhepiirien tunnistaminen ja tunnustaminen.

Eurooppalainen rasisminvastainen verkosto on listannut keinoja iäkkäiden maahanmuuttajien huomioimiseksi paikallistasoilla. Näistä keskeisimpiä on tiiviimpien suhteiden luominen etnisten yhteisöjen ja niitä edustavien järjestöjen kanssa. On tärkeää järjestää ja ylläpitää ikääntyneille maahanmuuttajille suunnattuja erityistoimenpiteitä. Tapaamispaikkoja, kielikursseja, kerhoja ja seurakuntatyötä sosiaalisen vuorovaikutuksen turvaajana ja yksinäisyyden ehkäisijänä tarvitaan. Yhtä tärkeää on julkisten, monikulttuuristen tilojen luominen. Ikääntyneitä maahanmuuttajia ei tulisi eriyttää etnisin perustein esimerkiksi harrastepaikoissa tai palvelutaloissa. Tietyn ihmisryhmän keskittymisestä yhteen paikkaan, eräänlaisesta ghettoontumisesta, on harvemmin pitkässä juoksussa hyötyä kenellekään. Tarvitaan siis myös lisää tulkkeja sekä monikulttuurista työvoimaa.

Monikulttuuriset työtoverimme

Yhtä kaikki, monikulttuurisuus on tullut jäädäkseen myös vanhustyöhön. Kulttuureihin liittyvää tietoa tarvitaan vanhustyön kentällä ja asenteissa on vielä paljon parantamisen varaa. Mitä enemmän meillä on tietoa, sitä helpompi meidän on toimia hyvinkin erilaisissa ja vaihtelevissa tilanteissa. Kulttuurihistoriallisen ja elämänkertatiedon arvo onnistuneen asiakastyön kannalta on merkittävä.

Tarvitsemme monikulttuurista osaamista paitsi vastataksemme eri kulttuuritaustaisten vanhusten hoidontarpeisiin myös kohdataksemme maahanmuuttajataustaisia työtovereitamme. Maahanmuuttajat nähdään vanhustyössä niin haasteena kuin mahdollisuutenakin. Suurimmaksi haasteeksi maahanmuuttajien kohdalla nousee kielitaidon puute (Oilimo & Pulliainen 2014). Asiakastyössä kommunikaatio ja tiedon saanti voivat vaikeutua kielikynnyksen ja erilaisen viestintätyylin takia. Toisaalta esim. aiemmin mainittua maahanmuuttajien yhteisöllistä kulttuuritaustaa ja arvostusta ikäihmisiä kohtaan pitäisi voida hyödyntää vanhustyössä. Nämä ominaisuudet saattavat tehdä ulkomaalaistaustaisesta hoitajasta suomalaista kollegaansa paremman vanhustyöntekijän, kunhan asiakkaan ja hoitajan välille löytyy se yhteinen kieli.

Työ- ja elinkeinoministeriön (2012) mukaan yhteiskuntamme ei tule selviytymään hoitotyöntekijöiden vajeesta ilman maahanmuuttajien panosta. On oltava valmiita hyväksymään heidät osaksi työyhteisöjämme ja työskentelemään monikulttuuristen työyhteisöjen puolesta. Tämä vaatii monikulttuurisuusosaamisen kehittämistä ja koulutusta, sekä asenteisiin vaikuttamista paitsi työyhteisöjen, niin myös johtamisen alueella. Kulttuurista osaamista tarvitaan kummassakin suunnassa, niin kantaväestön kuin maahan muuttaneidenkin joukossa.

Lopuksi

Itse olen kasvanut sateenkaariperheessä 60-luvulla ja perheessäni puhutaan kahta kieltä. Minulla on toinen jalka tukevasti Iberian niemimaalla espanjalaisessa kulttuurissa ja toinen vähintään yhtä syvällä Suomen maaperässä ja kulttuurimaisemassa. Olen ollut niin maahan- kuin paluumuuttajakin, asunut kahdessa maassa, neljässä kaupungissa ja muuttanut yli 30 kertaa. Olen yhden maahanmuuttajan vaimo ja toisen äiti, ja minulla on ystäviä, naapureita, työtovereita ja asiakkaita jokaisesta maanosasta. Lähtökohtani ovat siis reilusti monikulttuurisemmat kuin monen muun suomalaisen ja olenkin tottunut tekemään työtä ja tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa ikään, kansalaisuuteen, alkuperään, väriin, aatteeseen tai vaatteeseen katsomatta.

Jo 10-vuotiaan kuopukseni sisäinen oikeudentaju sanoo, että arvostus on ansaittava eikä lankea automaattisesti värin, iän tai aseman perusteella ja pojan mielestä kaikki ihmiset ovat ”toffeenvärisiä” ja sellaisenaan ihan yhtä hyviä. Samainen poika totesi tomerasti viisi vuotta aiemmin päiväkodissa käytyyn naimisiinmenokeskusteluun, että: ”Kyllä tytöt voi mennä tyttöjen kanssa ja pojat poikien kanssa naimisiin, jos ne tykkää toisistaan - mun mamma on sanonut.” Viimeksi tuo pikku mies hurrasi avioliittolain muutokselle, koska oli ”tosi epäreilua” ettei Maija –täti aikanaan voinut mennä elämänkumppaninsa kanssa naimisiin, mutta nyt sentään sisko voisi, jos sopivan kumppanin löytää ja naimisiin haluaa. Herääkin kysymys, miksi lapsille niin monet  itsestään selvät asiat ovat meille aikuisille usein niin vaikeita?

Kun jostain ilmiöstä alkaa tulla riittävän yleinen, on pelkkiin löyhiin argumentteihin perustuvan vastustuksen sijasta paras alkaa sopeutumaan siihen. Kun tuo ilmiö tulee meitä riittävän lähelle ja tutustumme siihen, pelko ja ennakkoluulot useimmiten haihtuvat. Mitä paremmin ymmärrämme yhteisön tai yksittäisen ihmisen taustoja ja historiaa, kulttuuria ja arvomaailmaa, sitä helpompi meidän on ymmärtää hänen käyttäytymistään. Siksi tähän loppuun lainaankin vapaasti palasen Pikku Prinssiltä:

”Kuka sinä olet? Kysyi Pikku Prinssi. Olet hyvin sievä!

Minä olen kettu, sanoi kettu

Tule leikkimään kanssani, Pikku Prinssi ehdotti, olen niin surullinen…

En voi leikkiä kanssasi, sillä minua ei ole kesytetty.

Ai, anteeksi, sanoi Pikku Prinssi, mutta hetken mietittyään lisäsi: Mitä tarkoittaa "kesytetty"?

Kesytetty on sama kuin "solmia siteitä", vastasi kettu.

Solmia siteitä?, kysyi Pikku Prinssi.

Aivan niin, sanoi kettu. Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikkupoikaa.. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme ja meistä tulee toisillemme ainutlaatuisia.”

Pikku Prinssin perinnön olen omalla kohdallani tulkinnut näin: Kohtaa jokainen tapaamasi ihminen niin kuin haluaisit itsesi kohdattavan. Ota selvää ja ole aidosti kiinnostunut. Kesytä minut, niin minä kesytän sinut. Sitten leikitään. Ja monikulttuurinen maailmamme on taas hitusen verran parempi paikka elää.

Kattavasti lisätietoa aiheesta ja blogin lähteet:

Abdelhamid, Pirkko – Juntunen, Anitta – Koskinen, Liisa 2009: Monikulttuurinen hoitotyö. Helsinki: WSOYpro.

Boström, Päivi - Oilimo, Heidi – Pulliainen, Opri – Päivärinne, Eevastiina – Strand-Ketonen, Kristina 2013: Ikääntyvän Suomen monet kasvot. Näkökulmia ikääntyvien maahanmuuttajien ja vähemmistöjen edustajien vanhenemiskokemuksiin. Kirjallinen työ. Monikulttuurisuuden oppijakso. Metropolia ammattikorkeakoulu.

Irni, Sari – Wickman, Jan 2010: Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, vanheneminen ja palveluntarpeet. SETA-julkaisuja 20. Seksuaalinen tasavertaisuus ry.

Kuyper, Lisette – Fokkema, Tinete 2009: Loneliness Among Older Lesbian, Gay, and Bisexual Adults: The Role of Minority Stress. Archives of Sexual Behaviour 2009 Jul 23.

Nylund, Arja 2008: Monikulttuurista hyvinvointia vanhustyöhön -hanke. Monikulttuurista hyvinvointia vanhustyöhön. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 69. Verkkodokumentti.

Oilimo, Heidi – Pulliainen, Opri 2014: Henkilöstövalinnalla laatua vanhustyöhön. Palvelukseen halutaan motivoitunut moniosaaja. Geronomin opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Verkkodokumentti.

Sarvimäki, Anneli – Rajaniemi, Jere 2001: Vanheneminen etnisissä vähemmistöryhmissä. Raportti.  Oraita 2/2001. Groddar Sprouts.

Geronomi Heidi Oilimon omaa blogia ja nettisivuja voit seurata osoitteesa: www.heidioilimo.com

En ollenkaan outo, vaan herkkä

Torstai 7.5.2015 klo 19.56 - Iisa Turunen

En ollenkaan outo, vaan herkkä

Tuikitavallisena maanantai-iltana, istun haltioituneena Basam Booksin tiloissa Helsingin Hämeentiellä. Ystäväni on pyytänyt minua Viisas elämä –klubille kuuntelemaan Janna Satria. Satri kertoo tulevasta kirjastaan, joka käsittelee herkkyyttä ja kiusaamista. Illan aikana käsitellään niin koulukiusaamista kuin työpaikalla tapahtuvaa kiusaamista sekä herkkyyttä kokonaisuudessaan. Tarkemmin sanottuna erityisherkkyyttä. Paikan päällä on mahdollisuus ostaa Satrin esikoiskirja Sisäinen lepatus - Herkän ihmisen tietokirja (Basam Books 2014). Poimin kirjan käteeni ja luen takakannen. Tunnistan siitä samantien oman elämäni sekä haasteet, joiden kanssa olen kamppaillut. Sen kummempia miettimättä ostan kirjan ja kokonaan uusi maailma avautuu minulle.

Mitä herkkyys on?

Janna Satri kuvailee kirjassaan Sisäinen lepatus erityisherkyyttä osuvasti:

”Herkkyys eli sensitiivisyys on synnynnäinen psykofyysinen ominaisuus, jonka perusta on hermojärjestelmän herkässä reagoivuudessa. Herkkä, sensitiivinen ihminen on erityisen herkkä ympäristölleen ja sen ärsykkeille ja myös sisäisille vaikutteilleen. Hän tekee poikkeuksellisen hienovaraisia havaintoja ja prosessoi niitä syvällisellä tavalla, osittain tiedostamattomasti tai puolitietoisesti.” (Satri 2014.)

Henkilökohtaisesti erityisherkkyys vaikuttaa koko elämääni. Erityisherkkyys on voimakkaasti läsnä, kun tarkastelen itseäni työntekijänä. Olen aina ihmetellyt mikä minussa on vikana, kun olen muita hitaampi, tarvitsen enemmän aikaa käydä uusia asioita läpi ja kiireessä stressaannun niin, etten osaa toimia järkevästi. Olen saattanut kyetä peittämään suurimman osan edellä mainituista ja näyttää ulospäin viileältä, mutta päässäni on vallinnut totaalinen kaaos.

Minun on todella vaikea keskittyä, jos ympärillä on paljon ihmisiä ja hälinää. Tuntuu kuin kaikki aistini olisivat äärimmilleen viritetyt ja pystyn aistimaan jokaisen liikkeen, äänen, hajun ja tunnelman. Juurikin tunnelman aistiminen tuntuu kuormittavan minua eniten. Töissä omaksun helposti negatiiviset fiilikset ympäristössäni ja ne tarttuvat minuun. Hyvä puoli on, että samaa pätee positiiviseen tunnelmaan. Kuulostaako tutulta?

Uskallan väittää, että suurin osa ihmisistä, joiden kanssa olen työskennellyt, on todistanut minun itkevän. Osa varmaan muutamaankin otteeseen. Myös ”itkuherkkyys” yhdistetään usein erityisherkkyyteen, koska herkkä ihminen kokee tunteet tavallista voimakkaampina. Tunteiden ja stressin purkautuminen itkun muodossa työpaikalla ei ole kovin mairittelevaa ja usein se nolottaa jälkeenpäin. Nyt kun ymmärrän, ettei minussa ole vikaa, vaan olen erityisherkkä, on asioita helpompi käsitellä ja itkua pystyy säätelemään. Sitä paitsi, mielestäni herkkienkin tunteiden näyttäminen työelämässä on sallittua, tietyt rajat muistaen. Mainittakoon tässä vaiheessa, että erityisherkkyys ei automaattisesti tarkoita pelkästään pehmeyttä ja tunteellisuutta, vaan ”herkkäkin ihminen voi olla napakka ja määrätietoinen”, kuten Satri kuvaa kirjassaan Sisäinen lepatus. Jokaisen herkän erityisherkkyys ilmenee omalla ainutlaatuisella tavallaan.

Haluan jakaa tämän hyvinkin henkilökohtaisen kokemuksen kanssanne, koska erityisherkkien piirteiden tunnistaminen, on auttanut minua ymmärtämään itseäni niin ihmisenä kuin työntekijänä. Meitä herkkiä on maailmalla paljon. Koen, että on äärettömän tärkeää lisätä tietoa erityisherkkyydestä työpaikoilla, jotta voidaan parantaa työssä jaksamista ja viihtymistä. Erityisherkkyyden tunnistaminen, sen tukeminen ja näkeminen voimavarana tuottaa takuulla tulosta työyhteisössä, puhumattakaan sen ihmiselle tuomasta henkilökohtaisesta hyvinvoinnista. Herkkyys ei ole häpeä.

Geronomin työn oivalluksia

Sunnuntai 12.4.2015 - Teija Krohns

Geronomin työn oivalluksia

Eräänä maaliskuisena yönä, yövuoroputken päätteeksi, valvoskelin kotona saamatta unta. Koti oli hiljainen ja rauhallinen, vain oman läppärin valo kajasti pimeydessä. Jostakin kumman syystä eksyin ammattikorkeakoulun yhteishakusivustolle ja löysin sieltä geronomin koulutusohjelman. Olin jo pitkän aikaa miettinyt, mitä alkaisin tehdä isona. Vastaus tuli sillä silmän räpäyksellä ja unesta ei ollut tietoakaan enää sen jälkeen. Geronomin koulutusohjelma kuulosti juuri siltä, mitä halusin tehdä tulevaisuudessa. En malttanut odottaa kesään ja tuloksia, pääsisinkö sisään opiskelemaan vai en. Tästä ajanjaksosta elämässäni tuntuu olevan ikuisuus, mutta kuitenkin tuntuu kuin se olisi ollut hetki sitten.

Koko opiskelujeni ajan imin uutta tietoa innoissani jatkuvasti. Olinhan työskennellyt lähihoitajana jo vuosia, joten jotkin asiat olivat jo tuttuja, mutta aina niihin löytyi kuitenkin uusia näkökulmia ja ne olivat tervetulleita. Valmistuttuani minua potkaisi onni ja pääsin etenemään työssäni aloittaen vastuuhenkilönä ja lähiesimiehenä heti valmistumiseni jälkeen omassa tutussa työpaikassani tehostetun palveluasumisen yksikössä.

Millaisia haasteita, oivalluksia ja onnistumisiakin kenties olen kokenut nykyisessäsi työssäni? Tähän kysymykseen en olisi voinut vastat vielä 1,5 vuotta sitten aloittaessani työtäni, sillä kaikki oli niin uutta ja haastavaa. Meidän opettajamme sanoi viisaasti tässä tovi sitten, että koulutus antaa meille ajokortin, mutta se loppu meidän on opeteltava itse. Se on taivahan tosi. Valmiudet työskentelemään geronomina saadaan koulutuksen myötä, mutta kyllä se niin on, että työn oppii vain tekemällä. Tällä hetkellä työ alkaa olla jo hyvin hallussa ja pystyn jo käyttämään aikaani esimerkiksi kehittämiseen työpaikallani.

Haastavinta työssäni on ehkä se, kuinka muuttaa joitakin juurtuneita tapoja toisenlaiseksi? Edelleen on työelämässä vahvasti mukana ajattelumaailma: näin tehdään, kun on aina tehtykin. Uusien asioiden jalkauttaminen vaatii selkeästi aikaa ja pitkäjänteisyyttä. Joissakin asioissa olen joutunut luovuttamaan ja odottamaan kenties parempaa aikaa, joissakin sitten olen onnistunut. On täytynyt oppia myös luovimaan ja viemään omalla esimerkillään asioita läpi. Meidät geronomit on kuitenkin opetettu tarkastelemaan vanhuutta hieman erilaisesta viitekehyksestä kuin esimerkiksi sairaanhoitajat tai hoitajat, joten se aiheuttaa välillä hyvinkin erilaisia näkökulmia, joskin moniammatillinen yhteistyöhän on toki aina hedelmällistä. Myös ihan hoitotyössä olen huomannut tilanteita, jotka asettavat minut vastuuhenkilönä valintojen eteen, joissa joudun pohtimaan eettisyyttä ja asukkaan itsemääräämisoikeutta. Uudet lait ja asetukset sekä säädökset vaativat nykypäivinä paljon kaikkea, sitä en kiellä etteivätkö ne olisi juurikin iäkkään turvaksi ajateltu, mutta tietyissä asioissa ne mielestäni sotivat pahasti asukkaan itsemääräämisoikeutta vastaan ja näissä tilanteissa koen aina olevani sellaisten kysymysten äärellä, joihin on vaikea löytää vastausta, etenkin silloin kun kyseessä on pitkälle edennyttä muistisairautta sairastava asukas.

Oivalluksia työssäni tulee päivittäin eteen. Eniten olen kuitenkin oivaltanut itsessäni asioita, jotka ovat muuttuneet. Oma ajatusmaailmani on muuttunut, oma työminäni on muuttunut. Kaikki tämä on muuttanut minua itseäni olemaan enemmän armollinen kaikkea kohtaan. En vaadi itseltäni enää täydellisyyttä vaan hyväksyn epätäydellisyyteni ja sen, etten voi kaikkeen antaa vastausta, mutta voin yrittää etsiä vastauksia. Ja kun löydän vastauksen johonkin, se tuo onnistumisen kokemuksia. Iloa ja onnistumisen kokemuksia tulee myös aivan arkisista asioista, kuten onnistuneesta työntekijävalinnasta tai hedelmällisestä palaverista. Kaikkein suurimmat ilon aiheet tulevat kuitenkin siitä, että olemme saaneet luotua asukkaillemme parhaat mahdolliset puitteet elää eläämäänsä niin kuin haluavat, vaikkakin asumispalveluyksikössä asuvatkin. Olemme koettaneet pitää yksikkömme niin kodinomaisena kuin vain voimme. Kun muistisairas iäkäs tunnistaa minut pitkien vapaiden jälkeen ja ilahtuu näkemisestämme,tai kun levoton muistisairas rauhoittuu minun rauhoittavalla läsnäolollani, ne ovat niitä työn tähtihetkiä, joista saa parhaimmat onnistumisen kokemukset.

Geronomiksi kasvu ei tapahdu hetkessä, mutta paras tunne on, kun jossain vaiheessa huomaa, että olen vahva ja osaan työni. Olen onnistunut kasvattamaan itseluottamusta ja kykenen seisomaan kaiken tekemäni takana. Silloin työ on mielekästä ja siitä pystyy ammentamaan myös muille, etenkin heille, joita varten työtä me geronomit tehdään, iäkkäille.

Kuulluksi tulemisen tärkeydestä

Maanantai 23.3.2015 - Iisa Turunen

Kuulluksi tulemisen tärkeydestä

Ajattelen, että yksi ihmisen perustarpeista on tulla kuulluksi ja ennen kaikkea ymmärretyksi. Kun ajatuksesi huomioidaan, tunnet olevasi tärkeä. Sinun mielipiteilläsi on merkitystä ja kunnioitat ihmistä, joka sinua kuuntelee. Tahdot tehdä samoin ja vastaavasti kuunnella, mitä toinen sinulle kertoo.

Kuulluksi tulemisen tarve ei ole iästä kiinni. Niin nuori kuin vanha ihminen haluaa, että heitä kuunnellaan ja jokaisella meistä on tarina kerrottavana. Kuulluksi, ymmärretyksi ja nähdyksi tultuamme, olemme olemassa myös muille, emme vain itsellemme. Jokaisella meistä on omat keinomme tulla kuulluksi ja se voi olla hyvinkin pieni tapa jättää jälki itsestään. Tärkeintä on, että ihminen itse kokee sen merkityksellisenä. Koen, että kuulluksi tuleminen ei tarkoita pelkästään sanoja. Se voi olla esine, ele, piirros, musiikki, katse tai kosketus. Kuulluksi tuleminen on ikään kuin merkitysten luomista eletylle elämälle ja tulevaisuuden toiveille, ihmiselle ominaisella tavalla.

Satuin keskustelemaan kuulluksi tulemisesta ja huomioon ottamisen tärkeydestä eräiden vanhojen ihmisten kanssa. He kuvasivat minulle sitä, kuinka vuosien saatossa heidän mielipiteitään kuunneltiin yhä vähemmän. Ikään kuin vanhenemisen myötä ihmisen mielipiteet olisi oikeus ohittaa. Lapset saattoivat tehdä päätöksiä vanhempiensa puolesta tai pitää heidän ajatuksiaan hassuina, vanhuuden valloittamina linnakkeina. Mielestäni juuri nuo linnakkeet ovat niitä vahvimpia, joissa kiteytyy elämän ja iän tuoma viisaus. Moni heistä uskoi, ettei heidän mielipidettään ohitettu tietoisesti, vaan nykyinen ajattelutapamme on opettanut nuorien ja työikäisten ihmisten merkitystä johtavina hahmoina yhteiskunnassamme.

En halua yleistää esimerkilläni, mutta mielestäni se kuvaa osuvasti sitä, kuinka saatamme tiedostamatta tehdä päätöksiä toisen puolesta, perustaen päätökset oletuksiin. Olettamisen sijaan voimme  kysyä ja keskustella, kuunnella enemmän toinen toisiamme ja antaa toiselle ihmiselle mahdollisuuden tulla kuulluksi.

Millä tavalla sinä haluat tulla kuulluksi? Minkälainen on sinun tarinasi? Kuullaanko sinun mielestäsi vanha ihmisen ääni tarpeeksi hyvin?

Osaajia tarjolla kotihoitoon

Sunnuntai 8.3.2015 - Anna Puustelli-Pitkänen, Miia Pulkkinen, Iisa Turunen

Osaajia tarjolla kotihoitoon

Vanhusten kotihoidosta käydään vilkasta keskustelua mediassa. Keskustelussa on tärkeää nostaa esille ammattilaisten rooli ja ammattitaidon hyödyntäminen.  Kotihoidon kehittämisen ydinasioita ovat yhteistyö ja aito kumppanuus. Kotihoidossa tarvitaan uudenlaista toimintatapaa ja erilaisia toimijoita; julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistä panosta, unohtamatta ikäihmisen osallistumisen merkitystä. Asiakkaita kuullaan, mutta entä aktiivinen osallistuminen hoidon suunnitteluun? Tärkeää on löytää uudenlaiset toimintatavat kotihoidon sisältä, koska ulkoapäin tulevat kehittämisprojektit ja asiantuntijoiden ohjeet eivät välttämättä juurru osaksi pysyvää toimintaa. Myös vapaaehtoiset ovat tärkeä toimijaryhmä.  He voivat mahdollistaa osallisuutta, jota ammattilaiset ja läheisverkko eivät välttämättä kykene luomaan.

Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina 15.2. artikkelin ”Mitä vanhusten kotihoidossa oikeasti tapahtuu?” koskien kotihoidon kohtaamia käytännön haasteita. Artikkelissa mainitaan geriatrinen sosiaalityö yhtenä vastauksena vanhustyön kehittämiseen. Ymmärrämme geriatrisen kuntoutuksen merkityksen osana vanhuksen toimijuuden kokonaisvaltaista tukemista. Artikkelissa mainitut sosiaaliset ongelmat, kuten vanhusten kaltoinkohtelu ja hyväksikäyttö, alkoholismi, yksinäisyys ja mielenterveysongelmat, kuuluvat kuitenkin gerontologisen sosiaalityön piiriin. Nyt on korkea aika korostaa gerontologisen sosiaalityön merkitystä vanhustyön kentällä.

Geronomit (AMK) ovat hyvä esimerkki vanhustyön asiantuntijaryhmästä, jota hyödynnetään kunnissa toistaiseksi liian vähän esimerkiksi kotona asumisen palvelujen ja toimintojen kehittämisessä ja järjestämisessä. Geronomien (AMK) osaaminen pohjautuu monialaiseen tietoon sosiaali- hoito- ja kuntoutusalalta. Geronomien koulutuksessa korostetaan voimavaralähtöisyyttä, jonka kokonaisvaltainen tukeminen on ikääntyvän väestön hyvinvoinnin edistämisen ja kotona selviytymisen lähtökohta. Geronomit ovat mukana hallituksen esityksessä laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (15.1.2015) ja ammatin tunnettavuuden lisääntyessä geronomien työllistyminen on parantunut tasaisesti. Tällä hetkellä geronomeja koulutetaan viidessä ammattikorkeakoulussa ja he työskentelevät muun muassa palveluohjaajina, kotihoidon ohjaajina, projektityöntekijöinä, koordinaattoreina vanhustyön kentällä ja vanhusten hoivayksiköissä.

Kotihoidossa geronomien osaaminen näkyisi esimerkiksi moniammatillisessa tiimityössä, laaja-alaisessa palvelutarpeen arvioinnissa, laadunvalvonnassa sekä verkosto-osaajana erilaisten palvelujen, ei pelkästään sosiaali- ja terveysalan, kokoajana yhdessä ikäihmisen kanssa hänen toiveittensa mukaisesti. Yksilöllisen ja ikäihmisen eri elämänalueiden kattavan palvelutarpeen arvioinnin merkityksen pitäisi olla kaiken toiminnan lähtökohtana. Räätälöidyt palvelut mahdollistavat oikea-aikaiset palvelut, mikä on myös kustannustehokasta. Geronomi voi työskennellä vapaaehtoisten ja henkilöstön kouluttajana, tiiminvetäjänä tai lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista edellyttämänä asiakkaan vastuutyöntekijänä.  Osaamista vanhustyöhön on tarjolla, olisiko aika tarttua siihen.

Anna Puustelli-Pitkänen YTM, geronomi (AMK), vanhustyön lehtori, Metropolia

Miia Pulkkinen, geronomi (AMK), pj Suomen Geronomiliitto ry

Iisa Turunen, geronomi (AMK)

Green Care on geronomille mahdollisuus

Keskiviikko 25.2.2015 - Jaana Ruoho

Green Care on geronomille mahdollisuus

Monet hoivakotien mummut ja vaarit ovat tehneet työtä pelloilla ja metsissä. He ovat kasvattaneet ruokansa, tottuneet käsittelemään eläimiä ja useimmilla on ollut rakkaita lemmikkejä. Monilta koti maaseudulla, mökit ja omat puutarhat ovat jääneet taakse, kun on päästy muuttamaan uuteen kotiin, hoivakotiin. Tiedämme, että luonnolla on tutkitusti hyvinvointivaikutuksia, jotka on pystytty todentamaan useissa tutkimushankkeissa ja luontoa voidaan käyttää monella tavalla edistämään hyvinvointia. Luonnon seuraaminen tuottaa mielihyvää, elvyttää stressiä, laskee verenpainetta ja ulkona liikkuminen edistää iäkkäiden fyysistä toimintakykyä. Luonto tukee myös psyykkistä toimintakykyä ja aistielämykset kuten tuoksut, veden ääni tai kasvien ja eläinten tunnistaminen voivat aktivoida muistelua. Luonnon ammatilliselle hyödyntämiselle vanhustyössä on hyvät mahdollisuudet.

Mummuni poismenon jälkeen tuffani pääsi muuttamaan omasta kodistaan yksityiseen palvelukotiin. Uuteen kotiin sopeutumista saattoi helpottaa se, että mukaan sai ottaa oman Miukku-kissan. Äitini kävi hoitamassa Miukkua päivittäin ja kissa valloitti kaikkien sydämet. Oli helppo nähdä, että Miukku piristi vanhusten arkea ja sen liikkeitä ja toimia jaksettiin seurata aktiivisesti. Omia lemmikeitä muisteltiin ja kissaan otettiin kontaktia - sen pehmeää turkkia oli mukava silittää. Miukusta tuli kuuluisa, sillä se pääsi hankkeemme julkaisuun esimerkkinä eläinavusteisesta ja ennakkoluulottomasta toiminnasta palvelukodissa. Suomessa on kaverikoiratoiminnasta myönteisiä kokemuksia vanhustyössä, mutta muitakin lempeitä eläimiä voidaan hyödyntää kuten lampaita, joita voidaan rapsutella tai seurata niiden laiduntamista ikkunasta. Tarvittaessa lammas voidaan vaikka tuoda jopa sisätiloihin, jos vanhukset ovat liian heikkoja liikkumaan ulos.

Suomessa lanseerattiin termi Green Care muutama vuosi sitten. Käsite kokoaa alleen kaikki erilaiset tavoitteelliset, ammatilliset ja vastuulliset luontolähtöiset menetelmät. Green Care -toiminnan keskeiset elementit ovat luonto, yhteisö ja toiminta. Toiminta sijoittuu usein luonto- tai maaseutuympäristöön, mutta sitä voidaan toteuttaa yhtä hyvin sisätiloissa esimerkiksi järjestämällä askartelutuokio luontomateriaaleista. Tekeminen voi siinä jäädä helposti sivuosaan, kun tuoksutellaan, tunnustellaan ja muistellaan luonnon anteja. Green Care -toiminta jaetaan luontohoivaan ja luontovoimaan. Luontohoivan palvelut ovat palveluita, joita sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset toteuttavat luontoa hyödyntäen, kuten kuntouttavaa toimintaa siihen soveltuvassa puutarhassa. SAMKin Green Care -hankkeen aikana geronomiopiskelijat suunnittelivat kuntouttavan puutarhan palvelukodille. Tästä kannattaa ehdottomasti lukea lisää julkaisusta ”Luonto & Hyvinvointi yrittäjyyden mahdollisuutena – Green Care Satakunnassa.”

Luontovoiman palveluita tuotetaan samoin ammatillisesti ja vastuullisesti, mutta niiden tuottaminen ei edellytä sosiaali- ja terveysalan tutkintoa. Luontohoivan palveluita voivat olla esimerkiksi metsäjoogat, luonnon hyvinvointivaikutuksia hyödyntävät tyhy-päivät tai ohjatut luontokävelyt ja -harjoitteet. Green Care on sosiaalinen innovaatio, joka mahdollistaa uusien palvelujen syntymisen eri toimialojen rajapinnoille ja eri toimialojen yrittäjien yhdistäessä voimansa voidaan luoda kokonaan uusia palveluja ja tavoitella uusia asiakasryhmiä. Vanhustyössä luonnon hyvinvointivaikutusten hyödyntämiselle on hyvät mahdollisuudet osana normaalia palvelukodin arkea. Luonto laajentaa sitä vaihtoehtojen kirjoa, joka vanhustyön ammattilaisilla on käytössään. Olen kartoittanut Green Care -toimintaa satakuntalaisissa palvelukodeissa ja vaikka Green Care -käsite on vielä vieras, Green Care -toiminnaksi luokiteltavaa toimintaa löytyi runsaasti, esimerkkejä on jopa päivittäisestä eläinavusteista toiminnasta (hoivakoira). Ulkotiloihin on myös panostettu paljon uudistamalla kulkuväyliä liikkumisen helpottamiseksi apuvälineiden avulla ja pihoihin on istutettu hedelmäpuita ja marjapensaita.

Jaana Ruoho

Kirjoittaja työskentelee Satakunnan ammattikorkeakoulussa lehtorina ja on toiminut Green Care -hankkeen projektipäällikkönä. Luonto & Hyvinvointi yrittäjyyden mahdollisuutena – Green Care Satakunnassa teosta voi tilata maksutta jaana.ruoho@samk.fi ja samasta osoitteesta voi kysyä lisätietoa 13.5.2015 alkavasta avoimen ammattikorkeakoulun opintojaksosta Green Care -luonnosta hyvinvointipalveluja 5op.

Tunnelmia opintojen alkutaipaleelta - Tulevan geronomin pohdintoja

Maanantai 2.2.2015 - Geronomi-opiskelija

Tieni geronomiopiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun alkoi yli vuosi siten. Olin jo pitkään tiennyt haluavani alalle, jossa pääsisin työskentelemään vanhusten parissa ja vielä tärkeämmin, vanhusten hyväksi. Siispä opiskelumahdollisuuksia tutkimaan ja vertailemaan!

Törmäsin geronomi-nimikkeeseen ensimmäisen kerran eräässä lehtiartikkelissa. Geronomin tutkinto on vielä verrattain harvinainen, eikä sen sisältö ollut tiedossa ilman tarkempaa perehtymistä. Onneksi esimerkiksi Metropolian sivuilla on varsin kattava ja selkeä tietopaketti vanhustyön opinnoista ja geronomin työnkuvasta. Harkitsin myös sosiaalialan opintoja, sillä sosionomin laajempi työkenttä ja moninaiset suuntautumisvaihtoehdot houkuttelivat. Pohdinnan myötä totesin kuitenkin, että koska vanhukset ovat ehdottomasti se ”minun juttuni”, niin miksipä en lähtisi kouluttautumaan puhtaasti vanhustyön asiantuntijaksi. Geronomin tutkinto vaikutti tarjoavan lähes rajattomasti mahdollisuuksia. Tämä vahvisti omaa päätöstäni pyrkiä opiskelemaan alaa, sillä se antoi luottamusta siihen, että valmistuttuani se oma paikka työelämässä löytyisi!

Parin kuukauden luku-urakan jälkeen koitti pääsykoepäivä. Aamu alkoi teoriakokeella. Kokeen ennakkomateriaaliin tutustuminen oli vain vahvistanut kiinnostustani alaa kohtaan. En kokenut pänttääväni turhaan vain koetta varten vaan ennemminkin koin oppivani uutta ja minua kiinnostavaa asiaa. Kirjallisen osuuden jälkeen vuorossa oli ryhmätilanne. Arpomalla muodostetun ryhmämme jäsenet pääsivät onneksi tasapuolisesti esiin ja tukivat toisiaan jännittävässä tilanteessa. Pieni ryhmämme todella innostui miettimään annettua tehtävää, jopa niin perusteellisesti, että opettajien läsnäolo pääsi välillä kokonaan unohtumaan. Päivästä jäi päällimmäiseksi tunteeksi helpotus – nyt se on ohi eikä enää voi tehdä muuta kuin odottaa.

Muutama viikko meitä hakijoita pidettiin jännityksessä, kunnes vihdoin keskikesällä postilaatikossa odotti kirje Metropoliasta. Minut oli hyväksytty opiskelijaksi vanhustyön tutkinto-ohjelmaan! Siitä alkoikin pikainen järjestelyurakka opiskelujen aloittamista varten, sillä jo elokuun puolessavälissä koitti ensimmäinen ”koulupäivä”. Sofianlehdonkadun koulun tiloihin kerääntyi aamulla ilahduttavan värikäs joukko uusia aloittavia geronomeja, ja siellä näkyi monta tuttua kasvoa koepäivältä. Vuosikurssimme koostuu sekä nuorten- että aikuiskoulutuslinjan kautta sisään päässeistä. Olemme todella monenkirjava ryhmä mitä tulee koulutustaustoihin ja työkokemukseen. Monella on taustalla sosiaali- tai terveysalan koulutusta, mutta myös ns. alanvaihtajia tai lukiosta suoraan tulleita ryhmässämme on useita. Taustojen erilaisuuden olemme kaikki huomanneet vahvuudeksi, kun ryhmästä löytyy asiantuntemusta ja osaamista monelta eri alalta.

Opintojen ensimmäiset päivät sujuivat pitkälti toisiimme ja opettajiin tutustuen. Välillä tutustumisleikkien oheen olisi kaivannut konkreettisempaakin orientaatiota opintoihin, mutta jo muutaman päivän jälkeen saimme sitä ensimmäisen ryhmätyön muodossa. Jokaisen pienryhmän tehtävänä oli käydä haastattelemassa yhtä ”tosielämän geronomia”, ja tehtävä osoittautui kaikin puolin antoisaksi. Vihdoin saimme konkreettisia esimerkkejä tutkintomme tarjoamista lukuisista mahdollisuuksista! Enemmistö tutustumisen kohteena olleista geronomeista työskenteli sosiaali- tai palveluohjauksen parissa, esimerkiksi selvittämässä vanhusten palvelutarvetta, ja muissa ikäihmisen itsenäistä selviytymistä tukevissa tehtävissä. Saimme nähdä, että tutkintomme antaa hyvän pohjan myös esim. järjestötyöhön, erityisryhmien kanssa työskentelyyn ja erilaisiin esimies-, projekti- ja asiantuntijatehtäviin. Kokonaan uutena asiana alkoi opintojen edetessä hahmottua sekin, että geronomin työnkuvaan usein kuuluu myös käytännön hoitotyötä. Tutkinto antaa siis valmiuksia toimia monenlaisissa ympäristöissä ja rakentaa uraa omista vahvuuksista ja kiinnostuksista käsin. Tulevaisuutemme on siis mahdollisuuksia täynnä!

Ensimmäiset päivät pitivät myös yllätyksiä sisällään. Vaikka olin omasta mielestäni lukenut hakusivut perusteellisesti, minulta oli jäänyt huomaamatta tärkeä asia. Nimittäin se, että kyseessä on monimuoto-opiskelu! En ollut ainoa, jolle tämä oli yllätys. Etäopiskelu on pitänyt sisällään mm. verkkotehtävien ja -tenttien tekemistä, enemmän tai vähemmän pakollista verkkokeskusteluihin osallistumista ja paljon kirjoittamista. Lähipäiviä koululla on ollut harvakseltaan. Monelle tämä on mahdollistanut työssäkäynnin opiskelujen ohessa. Toisille opiskelutovereiden ja opettajien näkeminen vain muutamana päivänä kuussa on ollut haastavaakin, sillä opintojen alkuvaiheessa monet olisivat kaivanneet enemmän tukea. Onneksi omat opettajatutorimme järjestävät säännöllisesti pari kertaa lukukaudessa tapaamisia, jolloin käydään läpi opiskeluun liittyviä käytännön kysymyksiä ja pidetään huolta yhteishengestä.

Nyt kun ensimmäinen lukukausi on takana, voin sanoa, että tulosten aikaansaamiseen tarvitaan itsekuria. Koulunkäynti on sisältänyt paljon itsenäistä tiedonkeruuta, kirjallisuuteen tutustumista ja kirjoitustyötä. Monimuoto-opiskelu vaatiikin paljon koneen ääressä istumista ja lähipäivät tuovat siihen mukavaa vaihtelua! Koulutehtävämme ovat lisäksi lähes poikkeuksetta pari- tai ryhmätöitä, jotka ovat oma taitolajinsa, sillä ne vaativat jatkuvaa aikataulujen yhteensovittamista. Toisaalta ne myös antavat paljon, sillä yhteisten keskustelujen ja pohdintojen avulla saa ensiarvoisen tärkeää palautetta ja samalla uudenlaisia perspektiivejä käsiteltyihin teemoihin.

 Tähän mennessä odotukset opintojen sisällön suhteen ovat melko pitkälti toteutuneet. Odotan jo kevään opintojaksoja ja etenkin ensimmäistä harjoittelua. Omaa ammatillista kasvuanikin olen joutunut pohtimaan. Vaikka olenkin vasta aivan opintojeni alussa, olen huomannut seuraavani aivan uudenlaisella mielenkiinnolla oman alani uutisia ja tarkkailevani yhteiskunnassa käytävää keskustelua. Myös varmuus siitä, että olen löytänyt oman alani, on kasvanut.

10 ajatusta työelämästä

Lauantai 10.1.2015 - Iisa Turunen

Kymmenen ajatusta työelämästä

Viime vuosi oli ensimmäinen vuoteni työelämässä geronomina. Vuoden aikana olen oppinut, ihmetellyt, oivaltanut, lyönyt päätä seinään, ihmetellyt lisää ja pyrkinyt löytämään tasapainoa eettisen ajatteluni ja työelämän realiteettien välillä. Vuoden aikana olen oppinut itsestäni niin geronomina työelämässä kuin itsestäni arjessa. Nyt vuoden vaihteen jälkeen olen tarkastellut viime vuoden tapahtumia ja näiden oivallusten pohjalta syntyi kymmenen ajatustani työelämästä.

1. Ole utelias. Uteliaana pysyminen on mielestäni tärkeintä mitä työelämässä voi tehdä. Kun säilyttää uteliaisuuden ja ihmettelyn taidon, pysyy ammatissa virkeänä ja on valmis oppimaan jatkuvasti uutta. Samalla uteliaisuus syventää aikaisempaa kokemusta ja tietoa. Pyri laajentamaan ajatuksiasi, äläkä pelkää kysyä neuvoa. Aseta myös itsellesi kysymyksiä ja ihmettele avoimesti, anna tilaa pohdiskelulle. Ole utelias työyhteisöä kohtaan, kysele, tutustu ihmisiin ja työyhteisön toimintatapoihin. Ole utelias myös itseäsi kohtaan ja pohdi minkälaisia ajatus -ja toimintamalleja sinulla on. Opettele tunnistamaan näitä malleja ja hyödyntämään niitä työelämässä sekä mahdollisesti kehittämään niitä.

2. Usko omiin ajatuksiin, mielipiteisiin ja arvoihin. Uskalla olla eri mieltä ja kertoa rohkeasti omista näkökulmistasi. Tuo esille näkemyksesi hyvästä vanhustyöstä ja keinoista kuinka toteuttaa työtä. Jaa ajatuksiasi työyhteisössä ja pallottele ideoita työkavereiden kanssa. Tärkeää on myös kuunnella ja ottaa neuvoja vastaan kokeneilta kolleegoilta sekä asiakkailta. Tarkkaile ympäristöä ja pyri oppimaan siitä uutta. Arvosta työyhteisön kiteytynyttä tietoa sekä asiakkaiden elämänkokemusta.

3. Luota itseesi ja työyhteisöön.

4. Iloitse ja luo hyvää ilmapiiriä. Kiinnitä huomiota siihen kuinka tulet aamulla töihin ja minkälaisen kuvan annat itsestäsi. Tunnetilat tarttuvat työyhteisössä nopeasti, joten pyri olemaan positiivinen. Kiitä ja kehu työkaveria, pienet teot voivat merkitä enemmän kuin uskotkaan. Jos sinulla on huono päivä, kerro siitä muille, jotta kukaan ei ota sitä henkilökohtaisesti.

5. Ole armollinen itsellesi. Ymmärsin pian, että ammattiin valmistuminen ei tarkoita, että olen valmis. Joka päivä on mahdollisuus oppia uutta ja koulussa opittua tietoa täytyy soveltaa käytäntöön. Anna itsellesi aikaa oppia työelämästä äläkä vähättele itseäsi tai osaamistasi. Älä pelkää tehdä virheitä, mutta ota virheistä opiksi. Opettele sietämään keskeneräisyyttä ja keskittymään tietoisesti yhteen asiaan kerrallaan. Ole ylpeä työstäsi ja osaamisestasi.

6. Etsi tasapainoa oman etiikan ja työelämän realiteettien välillä. Henkilökohtaisesti koen tämän olleen haastavainta kuluneen vuoden aikana. Työelämä on karistanut minusta pois sinisilmäisyyttä ja olen kohdannut vanhustyön haasteet arjessa. Työelämässä minun täytyy luonnollisesti toimia tiettyjen linjausten mukaisesti ja olen huomannut, etteivät linjaukset aina ole oman etiikkani kanssa yhtenäiset. Tasapainon löytäminen on ollut minulle vaikeaa ja pyrin hyväksymään sen, että tärkeintä on tehdä parhaansa jokaisessa tilanteessa.

7. Kyseenalaista ja tarkastele asioita useista eri näkökulmista. Jokaisessa työyhteisössä on paljon hyvää, mutta myös kehittämisen kohteita. Pohdi rohkeasti voisiko totuttuja toimintamalleja muuttaa ja kehittää. Kokeile rohkeasti uutta ja tartu mahdollisuuksiin, joita sinulle tarjotaan. Kyseenalaistamalla itsesi, voit löytää uusia taitoja ja rikkoa omia rajojasi.

8. Uskalla myöntää, jos jokin ei tunnu oikealta. Usein meillä on suunnaton tarve lokeroida ja määrittää muita ihmisiä, ympäristöä sekä itseämme. Olen yrittänyt astua ulos määritelmistä ja tuulettaa ajatuksiani, pyrkinyt löytämään uusia vahvuuksia itsestäni ja näkemään ennakkoluulojeni taakse. Tarkastele asioita siis kriittisesti ja ole rehellinen itsellesi. Uskalla heittäytyä tuntemattomaan, jos tarve vaatii.

9. Muista kahvitauot! Istu alas ja hengähdä tai käy ulkona haukkaamassa raitista ilmaa.

10. Rentoudu ja muista rajasi. Viime vuoden yksi suurimmista haasteista on ollut oppia jättämään työasiat työpaikalle. Koen, että vapaa-aika on polttoainetta työssä jaksamiselle ja yksi uuden vuoden lupauksistani on ottaa rennommin niin töissä kuin vapaa-ajalla. Tee asioita, joista nautit ja saat voimaa, sillon jaksat myös töissä paremmin.

Näistä kymmenestä ajatuksesta koostuu minun huoneentauluni työelämästä. Ajatukset ovat ikään kuin työkaluja, joiden avulla jäsennän ja kehitän itseäni työntekijänä. Millaiset ovat sinun oivalluksesi työelämästä ja mitkä asiat nostaisit tärkeimpinä ajatuksina esille?

Kun ilo on molemminpuolinen-ajatuksia vapaaehtoistyöstä

Keskiviikko 31.12.2014 klo 15.33 - Iisa Turunen

Marraskuinen päivä vaihtuu hiljalleen illaksi. Kauniit jouluvalot valaisevat osastoa ja lämmittävät mieltä. Viimeiset lautaset päivällisen jäljiltä korjataan pois, pöytiä ja tuoleja siirrellään. Salin keskelle jätetään tilaa niille, jotka intoutuvat tanssimaan. Tunnelma on odottava ja asiakkaat etsivät itselleen sopivat paikat salista, pyörätuoleja ja rollaattoreita mallataan vieretysten. Puheen sorinaa, kiinnostuneita katseita ja pilkettä silmäkulmassa.

- Mukavaa, kun on jotain mitä odottaa, hihkaisee rouva eturivissä.

Naislaulaja avaa ääntään samalla, kun rumpali kasaa rumpusettiään valmiiksi keikkaa varten. Harmonikasta kajahtaa komeat soinnut. Bändi on tullut osastollemme esiintymään ja samalla vietämme asiakkaiden kanssa pikkujouluja. Esittelen bändin ja annan estradin heille. Musiikki tempaisee heti mukaansa ja hymy sulaa melkein kaikkien kasvoille. Jalat liikkuvat musiikin tahdissa ja kädet taputtavat bändille rytmiä.

Miljoona ruusua, Kulkurin valssi ja Säkkijärven polkka. Musiikki vie meidät muistoihin, saa osan asiakkaista kyyneliin ja toiset valloittavat tanssilattian kanssani. Mukana on myös muutamia omaisia ja saamme seurata 5-vuotiaan tytön hienoa tanssiesitystä. Huomaan, että laulujen sanat muistuvat kaikkien mieleen ja laulamme yhdessä ikivihreitä suosikkeja. Ihmettelen musiikin voimakasta vaikutusta ja tunnen iloa, että saan jakaa tämän hetken yhdessä asiakkaideni kanssa. Sillä hetkellä unohdamme murheet ja nautimme upeasta musiikkiesityksestä.

Meille esiintyneen bändin jäsenet olivat kaikki vapaaehtoisia, eikä tunnelmallinen ja tunteikas ilta olisi toteutunut ilman heitä. 3.12. vietämme Suomessa Vapaaehtoisten päivää ja haluan nostaa esille, kuinka tärkeää työtä vapaaehtoiset tekevät. Iloisella asenteella ja taitavalla esiintymisellä he riemastuttivat osastomme iltaa ja toivat arkeen luksusta.

- Elävä musiikki, se tuntuu koko kehossa ihanalta, lausui eräs asiakas kiitokset vapaaehtoisille kahvikuppien äärellä.

Hyvää Vapaaehtoisten viikkoa kaikille!

Iisa Turunen

Työtä ihmisten ehdoilla

Maanantai 26.5.2014 - Iisa Turunen

Työelämän tutkija ja Tampereen yliopiston dosentti Anu Järvensivu pohtii kirjoituksessaan Tekeekö työsi hyvää vai pahaa muille ihmisille? (HS 18.5.2014) työelämän merkitystä ja sitä, miten ihmiset näkevät sekä kokevat työnsä. Järvensivu toteaa työn olevan ”ehkä ihmisen suurin vaikuttamismahdollisuus” ja työllään ihminen jättää jälkensä niin yhteiskuntaan kuin luontoon. Järvensivun mukaan työllä voi saada aikaan paljon arvokasta, mutta valitettavasti työ voi tehdä myös pahaa. Kirjoituksen luettuani jäin pohtimaan, mitkä tekijät saivat minut suuntautumaan työelämässä vanhustyön kentälle ja millä tavalla teemme työssämme hyvää. Toisaalta, voimmeko tehdä työllämme myös pahaa? 

Utopia

Lauantai 26.4.2014 - Heidi Oilimo

Eletään vuotta  2043. Olen 77-vuotias, kehoni on kulunut eikä näillä kilometreillä muutama varaosa olisi pahitteeksi, mutta olen toistaiseksi järjissäni ja elossa. Katselen peiliin. Ikä ei kerro minusta muuta kuin syntymävuoteni. Kurtistuneen kuoren alla on yhä se sama elämästä innostunut tyttö, jonka ruskeiden silmien pilkettä ei mikään vastoinkäyminen ole onnistunut sammuttamaan.

Välittäminen vaatii uskallusta

Tiistai 11.3.2014 - Iisa Turunen

Helsinki Mission video Älä jätä ihmistä yksin valloitti sosiaalisen median helmikuun aikana. Videolla muistisairasta naista esittävä näyttelijä kulkee kantakaupungin kaduilla yöpaidassa ja eksyneen näköisenä. Kukaan videolla ei pysähdy auttamaan palelevaa naista. Ystävieni tavoin jaoin videon seinälläni Facebookissa lisätäkseni tietoisuutta yksinäisyydestä ja välittämisen kulttuurista.

Videoiden ja kuvien jakaminen Facebookissa on kuitenkin vain murto-osa siitä, mitä voimme todella tehdä. Meidän on helppo muutamalla hiiren klikkauksella tehdä maailmasta parempi, mutta mitä voimme klikata todellisessa elämässä, jotta ihmisten yksinäisyys ja turvattomuuden tunne lievittyisivät? Elämässä, jonka näemme keittiön ikkunastamme, emmekä tietokoneen näytöltä.

Työssäni sosiaaliohjaajana olen huomannut aidon kohtaamisen ja kiireettömän läsnäolon eheyttävän vaikutuksen. Ihminen kaipaa tulla nähdyksi sekä kuulluksi ja oman tarinan kertominen antaa voimaa jatkaa eteenpäin. Kohtaaminen ei tarvitse tuekseen teoriaa, vaan voimme omalla olemuksellamme ja asenteellamme viestittää, että jokainen kohtaamamme ihminen on arvokas. Yksikin positiivinen ja onnistunut kohtaaminen voi vaikuttaa ihmisen elämään pitkään tai jopa muuttaa elämän suunnan. Lisäksi karman laki pitää huolen, että tekemäsi hyvät asiat palautuvat sinulle ja voit huomata itse voivasi paremmin, kun teet toiselle ihmiselle hyvää.

Mielestäni suomalaisessa kulttuurissa näkyy vahvasti epävarmuus puuttua toisten ihmisten asioihin. Olemmeko yksilöityneet niin voimakkaasti, että olemme unohtaneet ihmisen tarvitsevan toisia ihmisiä ympärilleen? Ajattelemmekö, että jokainen hoitaa itse itsensä? Tämä kyseinen tapa ajatella on mennyt niin pitkälle, että eksynyt vanha nainen saa rauhassa vaeltaa pitkin Helsingin katuja pakkasessa. Mielestäni on parempi katsoa kuin katua, koska ihminen kyllä osaa sanoa, jos ei tarvitse apua itselleen. Välinpitämättömyydellä voi olla kohtalokkaat seuraukset.

Tarkoituksenani ei ole syyllistää, vaan kannustaa ihmisiä katsomaan ympärilleen ja tarkkailemaan tuttua ympäristöä eri näkökulmasta. Haluaisinkin asettaa teille haasteen. Seuraavan kerran, kun näette pienenkin mahdollisuuden auttaa toista ihmistä, tarttukaa mahdollisuuteen rohkeasti. Kun näette mahdollisuuden ilahduttaa toista ihmistä, ilahduttakaa häntä pyyteettömästi. Uskaltakaa puuttua ja puolustaa tuntemattomia ihmisiä, koska maailma kaipaa tekoja, jotka voivat tuntua pieniltä, mutta ovat mittaamattoman arvokkaita.

Iisa Turunen,

Suomen Geronomiliiton jäsen