10 ajatusta työelämästä

Lauantai 10.1.2015 - Iisa Turunen

Kymmenen ajatusta työelämästä

Viime vuosi oli ensimmäinen vuoteni työelämässä geronomina. Vuoden aikana olen oppinut, ihmetellyt, oivaltanut, lyönyt päätä seinään, ihmetellyt lisää ja pyrkinyt löytämään tasapainoa eettisen ajatteluni ja työelämän realiteettien välillä. Vuoden aikana olen oppinut itsestäni niin geronomina työelämässä kuin itsestäni arjessa. Nyt vuoden vaihteen jälkeen olen tarkastellut viime vuoden tapahtumia ja näiden oivallusten pohjalta syntyi kymmenen ajatustani työelämästä.

1. Ole utelias. Uteliaana pysyminen on mielestäni tärkeintä mitä työelämässä voi tehdä. Kun säilyttää uteliaisuuden ja ihmettelyn taidon, pysyy ammatissa virkeänä ja on valmis oppimaan jatkuvasti uutta. Samalla uteliaisuus syventää aikaisempaa kokemusta ja tietoa. Pyri laajentamaan ajatuksiasi, äläkä pelkää kysyä neuvoa. Aseta myös itsellesi kysymyksiä ja ihmettele avoimesti, anna tilaa pohdiskelulle. Ole utelias työyhteisöä kohtaan, kysele, tutustu ihmisiin ja työyhteisön toimintatapoihin. Ole utelias myös itseäsi kohtaan ja pohdi minkälaisia ajatus -ja toimintamalleja sinulla on. Opettele tunnistamaan näitä malleja ja hyödyntämään niitä työelämässä sekä mahdollisesti kehittämään niitä.

2. Usko omiin ajatuksiin, mielipiteisiin ja arvoihin. Uskalla olla eri mieltä ja kertoa rohkeasti omista näkökulmistasi. Tuo esille näkemyksesi hyvästä vanhustyöstä ja keinoista kuinka toteuttaa työtä. Jaa ajatuksiasi työyhteisössä ja pallottele ideoita työkavereiden kanssa. Tärkeää on myös kuunnella ja ottaa neuvoja vastaan kokeneilta kolleegoilta sekä asiakkailta. Tarkkaile ympäristöä ja pyri oppimaan siitä uutta. Arvosta työyhteisön kiteytynyttä tietoa sekä asiakkaiden elämänkokemusta.

3. Luota itseesi ja työyhteisöön.

4. Iloitse ja luo hyvää ilmapiiriä. Kiinnitä huomiota siihen kuinka tulet aamulla töihin ja minkälaisen kuvan annat itsestäsi. Tunnetilat tarttuvat työyhteisössä nopeasti, joten pyri olemaan positiivinen. Kiitä ja kehu työkaveria, pienet teot voivat merkitä enemmän kuin uskotkaan. Jos sinulla on huono päivä, kerro siitä muille, jotta kukaan ei ota sitä henkilökohtaisesti.

5. Ole armollinen itsellesi. Ymmärsin pian, että ammattiin valmistuminen ei tarkoita, että olen valmis. Joka päivä on mahdollisuus oppia uutta ja koulussa opittua tietoa täytyy soveltaa käytäntöön. Anna itsellesi aikaa oppia työelämästä äläkä vähättele itseäsi tai osaamistasi. Älä pelkää tehdä virheitä, mutta ota virheistä opiksi. Opettele sietämään keskeneräisyyttä ja keskittymään tietoisesti yhteen asiaan kerrallaan. Ole ylpeä työstäsi ja osaamisestasi.

6. Etsi tasapainoa oman etiikan ja työelämän realiteettien välillä. Henkilökohtaisesti koen tämän olleen haastavainta kuluneen vuoden aikana. Työelämä on karistanut minusta pois sinisilmäisyyttä ja olen kohdannut vanhustyön haasteet arjessa. Työelämässä minun täytyy luonnollisesti toimia tiettyjen linjausten mukaisesti ja olen huomannut, etteivät linjaukset aina ole oman etiikkani kanssa yhtenäiset. Tasapainon löytäminen on ollut minulle vaikeaa ja pyrin hyväksymään sen, että tärkeintä on tehdä parhaansa jokaisessa tilanteessa.

7. Kyseenalaista ja tarkastele asioita useista eri näkökulmista. Jokaisessa työyhteisössä on paljon hyvää, mutta myös kehittämisen kohteita. Pohdi rohkeasti voisiko totuttuja toimintamalleja muuttaa ja kehittää. Kokeile rohkeasti uutta ja tartu mahdollisuuksiin, joita sinulle tarjotaan. Kyseenalaistamalla itsesi, voit löytää uusia taitoja ja rikkoa omia rajojasi.

8. Uskalla myöntää, jos jokin ei tunnu oikealta. Usein meillä on suunnaton tarve lokeroida ja määrittää muita ihmisiä, ympäristöä sekä itseämme. Olen yrittänyt astua ulos määritelmistä ja tuulettaa ajatuksiani, pyrkinyt löytämään uusia vahvuuksia itsestäni ja näkemään ennakkoluulojeni taakse. Tarkastele asioita siis kriittisesti ja ole rehellinen itsellesi. Uskalla heittäytyä tuntemattomaan, jos tarve vaatii.

9. Muista kahvitauot! Istu alas ja hengähdä tai käy ulkona haukkaamassa raitista ilmaa.

10. Rentoudu ja muista rajasi. Viime vuoden yksi suurimmista haasteista on ollut oppia jättämään työasiat työpaikalle. Koen, että vapaa-aika on polttoainetta työssä jaksamiselle ja yksi uuden vuoden lupauksistani on ottaa rennommin niin töissä kuin vapaa-ajalla. Tee asioita, joista nautit ja saat voimaa, sillon jaksat myös töissä paremmin.

Näistä kymmenestä ajatuksesta koostuu minun huoneentauluni työelämästä. Ajatukset ovat ikään kuin työkaluja, joiden avulla jäsennän ja kehitän itseäni työntekijänä. Millaiset ovat sinun oivalluksesi työelämästä ja mitkä asiat nostaisit tärkeimpinä ajatuksina esille?

1 kommentti .

Kun ilo on molemminpuolinen-ajatuksia vapaaehtoistyöstä

Keskiviikko 31.12.2014 klo 15:33 - Iisa Turunen

Marraskuinen päivä vaihtuu hiljalleen illaksi. Kauniit jouluvalot valaisevat osastoa ja lämmittävät mieltä. Viimeiset lautaset päivällisen jäljiltä korjataan pois, pöytiä ja tuoleja siirrellään. Salin keskelle jätetään tilaa niille, jotka intoutuvat tanssimaan. Tunnelma on odottava ja asiakkaat etsivät itselleen sopivat paikat salista, pyörätuoleja ja rollaattoreita mallataan vieretysten. Puheen sorinaa, kiinnostuneita katseita ja pilkettä silmäkulmassa.

- Mukavaa, kun on jotain mitä odottaa, hihkaisee rouva eturivissä.


Naislaulaja avaa ääntään samalla, kun rumpali kasaa rumpusettiään valmiiksi keikkaa varten. Harmonikasta kajahtaa komeat soinnut. Bändi on tullut osastollemme esiintymään ja samalla vietämme asiakkaiden kanssa pikkujouluja. Esittelen bändin ja annan estradin heille. Musiikki tempaisee heti mukaansa ja hymy sulaa melkein kaikkien kasvoille. Jalat liikkuvat musiikin tahdissa ja kädet taputtavat bändille rytmiä.


Miljoona ruusua, Kulkurin valssi ja Säkkijärven polkka. Musiikki vie meidät muistoihin, saa osan asiakkaista kyyneliin ja toiset valloittavat tanssilattian kanssani. Mukana on myös muutamia omaisia ja saamme seurata 5-vuotiaan tytön hienoa tanssiesitystä. Huomaan, että laulujen sanat muistuvat kaikkien mieleen ja laulamme yhdessä ikivihreitä suosikkeja. Ihmettelen musiikin voimakasta vaikutusta ja tunnen iloa, että saan jakaa tämän hetken yhdessä asiakkaideni kanssa. Sillä hetkellä unohdamme murheet ja nautimme upeasta musiikkiesityksestä.


Meille esiintyneen bändin jäsenet olivat kaikki vapaaehtoisia, eikä tunnelmallinen ja tunteikas ilta olisi toteutunut ilman heitä. 3.12. vietämme Suomessa Vapaaehtoisten päivää ja haluan nostaa esille, kuinka tärkeää työtä vapaaehtoiset tekevät. Iloisella asenteella ja taitavalla esiintymisellä he riemastuttivat osastomme iltaa ja toivat arkeen luksusta.


- Elävä musiikki, se tuntuu koko kehossa ihanalta, lausui eräs asiakas kiitokset vapaaehtoisille kahvikuppien äärellä.


Hyvää Vapaaehtoisten viikkoa kaikille!


Iisa Turunen

Kommentoi kirjoitusta.

Työtä ihmisten ehdoilla

Maanantai 26.5.2014 - Iisa Turunen

Työelämän tutkija ja Tampereen yliopiston dosentti Anu Järvensivu pohtii kirjoituksessaan Tekeekö työsi hyvää vai pahaa muille ihmisille? (HS 18.5.2014) työelämän merkitystä ja sitä, miten ihmiset näkevät sekä kokevat työnsä. Järvensivu toteaa työn olevan ”ehkä ihmisen suurin vaikuttamismahdollisuus” ja työllään ihminen jättää jälkensä niin yhteiskuntaan kuin luontoon. Järvensivun mukaan työllä voi saada aikaan paljon arvokasta, mutta valitettavasti työ voi tehdä myös pahaa. Kirjoituksen luettuani jäin pohtimaan, mitkä tekijät saivat minut suuntautumaan työelämässä vanhustyön kentälle ja millä tavalla teemme työssämme hyvää. Toisaalta, voimmeko tehdä työllämme myös pahaa? 


Usein ihmiset kertovat ajautuneensa sosiaali –ja terveysalalle, erityisesti kun kyse on vanhustyön kentästä. Ikään kuin työ olisi tullut tekijänsä luo ja ihminen vain yhtäkkiä huomannut työskentelevänsä ikääntyneiden parissa. Missä on motivaatio, missä on halu ja innostus suuntautua vanhustyöhön? Itse aloitin työni ikääntyneiden kanssa nuorena ”kesätyttönä” palvelutalossa ja sillä tiellä huomaan yhä olevani. En koe ajautuneeni alalle, vaan olen halunnut syventää osaamistani ja tietämystäni ikääntyneistä opiskelemalla geronomiksi. Ajoittain mietin, millaista olisi työskennellä kokonaan eri alalla. En kuitenkaan osaa kuvitella itseäni tekemässä muuta kuin vanhustyötä, tavalla tai toisella. Haaveilen jatko-opinnoista ja siitä, että voin tulevaisuudessa yhdistää eri alojen osaamista vanhustyöhön. Koen tekeväni työlläni hyvää, koska olen opiskellut itseni ammattiin, joka on eettisesti kestävä. 

Uskon, että elämme vanhustyön kentällä murroksen aikaa. Yhä useampi ihminen haluaa työskennellä ikääntyneiden kanssa ja ikääntyneiden hyväksi. Yhä useampi toivoo pääsevänsä pois oravanpyörästä ja tehdä työtä, jolla on todellista merkitystä. Olen tavannut paljon henkilöitä, jotka ovat aikuisiällä opiskelleet itselleen uuden ammatin sosiaali – ja terveysalalta. Upein esimerkki heistä on äitini. Äitini jätti rohkeasti taakseen toimistotyöt ja työskentelee nyt muistisairaiden kanssa. Huomaan hänessä suuren muutoksen: onnellisuuden, kun hän on työssä, josta voi olla ylpeä. Uskon myös, että nuoret löytävät vanhustyöstä itselleen tulevaisuudessa ammatin. Meidän on kuitenkin tehtävä myös töitä, jotta edistämme nuorten hakeutumista alalle ja markkinoida alamme kiinnostavuutta sekä monimuotoisuutta. Taas yksi syy miksi teemme työllämme hyvää.
Valitettavasti vanhustyöllä voi tehdä myös pahaa. Vanhustyössä kohtaamme ihmisiä, jotka taritsevat apua ja he voivat olla haavoittuvaisia. Meillä on työntekijöinä paljon valtaa, jota emme saa vähätellä. Vallan tunne voi saada ihmisesssä ihmeellisiä asioita aikaan ja valta voi sokaista helposti. Tärkeintä on muistaa, että emme ohita toisen ihmisen tahtoa tai oikeutta määrätä itsestään. Helposti voimme sortua ajattelemaan, että tiedämme asiakkaamme asiat paremmin kuin hän itse. Mielestäni meidän tulee olla varovaisia, ettei asiakkaan ääni huku tietoon, jota omaksumme päivittäin. Meillä tulee olla myös rohkeutta oppia aikaisemman sukupolven virheistä ja uskaltaa tehdä asioita eri tavalla kuin on totuttu, unohtamatta hiljaisen tiedon tärkeää merkitystä.

Meidän, vanhustyössä työskenetelevien, täytyy pitää suurta ääntä alastamme ja olla ylpeitä siitä, mitä teemme. Meidän täytyy jättää viimeinenkin vaatimattomuus olemuksestamme ja oppia pientä röyhkeyttä liikemaailmasta, kuitenkin tehden työtä ihmisten ehdoilla. Silloin lapsista kasvaa ihmisiä, joiden haaveammatti voi olla esimerkiksi työllään hyvää tekevä geronomi.
Iisa Turunen,
Suomen Geronomiliiton jäsen

Kommentoi kirjoitusta.

Utopia

Lauantai 26.4.2014 - Heidi Oilimo

Eletään vuotta  2043. Olen 77-vuotias, kehoni on kulunut eikä näillä kilometreillä muutama varaosa olisi pahitteeksi, mutta olen toistaiseksi järjissäni ja elossa. Katselen peiliin. Ikä ei kerro minusta muuta kuin syntymävuoteni. Kurtistuneen kuoren alla on yhä se sama elämästä innostunut tyttö, jonka ruskeiden silmien pilkettä ei mikään vastoinkäyminen ole onnistunut sammuttamaan.


Kolmessakymmenessä vuodessa vanhuudesta on tullut trendikästä ja ikääntyminen on taas sallittua.  Työttömyyden pelossa plastiikkakirurgit ovat erikoistuneet uudelleen - tällä kertaa geriatriaan. Enää ei tarvitse vakuuttaa ketään siitä, että vanheneminen voi olla muutakin kuin rapistumista; aktiiviset ja tuotteliaat ikäihmiset toimivat elävinä todisteina toisenlaisesta vanhenemisesta. Median maalaamat kauhukuvat eivät toteutuneet, Suomesta ei tullutkaan gerontokraattista valtiota, jossa vanhuksilla on valta tehdä vain oman etunsa mukaisia päätöksiä. Ikäryhmät arvostavat toisiaan, vastakkainasettelua ei ole, sillä on ymmärretty, että tämän päivän nuoret ovat huomisen vanhuksia. Hyvä yhteiskunta luo hyvän elämän edellytyksiä kaikille.

Suomessa kehitetty johtamiskonsepti, jossa ekonomia, etiikka ja ekologia kulkevat käsi kädessä, on tehnyt meistä tiennäyttäjiä myös johtamisen alueella teknologian, muotoilun ja koulutuksen lisäksi. Ennaltaehkäisy on päivän sana. Suomalainen taloustieteilijä keksi matemaattisen kaavan, jolla ennaltaehkäisevän toiminnan hyöty ja taloudellisuus tehtiin vihdoin näkyväksi. Nyt hoidetaan syitä eikä oireita. Hoidetaan ihmistä, eikä sairautta. Poliitikotkin uskaltavat tehdä päätöksiä pitemmällä kuin neljän vuoden tähtäimellä…

Lääketeollisuus on hätää kärsimässä, sillä vanhukset ovat terveempiä kuin koskaan aikaisemmin. Vaihtoehtoiset hoitomuodot syrjäyttävät perinteisiä lääkkeitä; ahdistusta hoidetaan keskustelemalla, taiteen ja kulttuurin terveyttä edistävää vaikutusta hyödynnetään ahkerasti ja halataan paljon. Riippuvuudesta on tehty uudelleen kunniallista ja vanhustyöstä arvostettua. Vanhustyöhön ei enää ajauduta vaan hakeudutaan. Työhaastatteluissa kysytään muutakin kuin: ”Milloin voit aloittaa?”  Myönteinen vanhuskuva on kaiken vanhustenhoidon perusta eikä yhdelläkään hoitajalla ole kiire. Hoitaja on aidosti lämmin ja läsnä, omaa vuorovaikutustaitoja ja halua hoitaa ihmistä. Hänellä on tiedon ja taidon lisäksi yhteistyökykyä ja ennen kaikkea oikeaa asennetta. Kaikki vanhukset hoidetaan niin kuin haluaisit itseäsi hoidettavan, kauniisti ja hyvin.

Ikääntynyt Suomi on monikulttuurinen ja suvaitsevainen. Yksilöllisesti räätälöityjä vanhuspalveluita on tarjolla värikkäälle vanhusjoukolle, asiakaslähtöisestä hoitotyöstä on vihdoin tullut muutakin kuin sananhelinää. Hoitokotia valitessani joudun lähinnä miettimään valitsenko musiikki- vai ilmaisutaidepainotteisen vanhainkodin. Olo on kuin olisi menossa uudelleen yläasteelle, valinnan varaa on. Kotihoitoa saa Helsingissä kymmenellä kielellä, ympäristön esteettömyys on itsestäänselvyys ja omistajiensa näköisiä tuunattuja rollaattoreita on katukuva täynnä.

Yhteisöllisyys on taas muodissa. Syrjäytyneisyys on vähentynyt, yksinolo on valittua ja itsemurhatilastot ovat siistiytyneet. Talvisodan henki on herätetty kuolleista ja ihmiset luottavat toisiinsa alkuperään tai ideologiaan katsomatta. Kimppakämpissä eivät asu nuoret vaan vanhukset. Senioritalojen sijaan rakennetaan kiihkeässä tahdissa kolmenpolventaloja, joihin muuttavat ihmiset sitoutuvat alusta asti huolehtimaan toisistaan. Kauppareissut tehdään yhdessä, lastenvahtiongelmat poistuivat adoptiomummojen yleistyttyä ja asukkaiden voimin hoituvat niin korjaustyöt, kirjanpito kuin hiusten leikkauksetkin. Yläkerran Annikki kutoo villasukkia koko porukalle. 

Tässä yhteiskunnassa autonomian menetys ja vanheneminen eivät enää pelota minua. Elettyä elämääni ja minua kunnioitetaan ja saan apua - silloin ja sellaista kun tarvitsen. Ikä on tehnyt priorisoinnista ja olennaiseen keskittymisestä helpompaa, tärkein on tässä ja nyt. Kun minun aikani koittaa, saan poistua omalla tavallani, omassa rytmissäni ja uskollisena omalle persoonalleni. Pilke silmäkulmassani voi säilyä loppuun asti.
Heidi Oilimo

Kommentoi kirjoitusta.

Välittäminen vaatii uskallusta

Tiistai 11.3.2014 - Iisa Turunen

Helsinki Mission video Älä jätä ihmistä yksin valloitti sosiaalisen median helmikuun aikana. Videolla muistisairasta naista esittävä näyttelijä kulkee kantakaupungin kaduilla yöpaidassa ja eksyneen näköisenä. Kukaan videolla ei pysähdy auttamaan palelevaa naista. Ystävieni tavoin jaoin videon seinälläni Facebookissa lisätäkseni tietoisuutta yksinäisyydestä ja välittämisen kulttuurista.

Videoiden ja kuvien jakaminen Facebookissa on kuitenkin vain murto-osa siitä, mitä voimme todella tehdä. Meidän on helppo muutamalla hiiren klikkauksella tehdä maailmasta parempi, mutta mitä voimme klikata todellisessa elämässä, jotta ihmisten yksinäisyys ja turvattomuuden tunne lievittyisivät? Elämässä, jonka näemme keittiön ikkunastamme, emmekä tietokoneen näytöltä.

Työssäni sosiaaliohjaajana olen huomannut aidon kohtaamisen ja kiireettömän läsnäolon eheyttävän vaikutuksen. Ihminen kaipaa tulla nähdyksi sekä kuulluksi ja oman tarinan kertominen antaa voimaa jatkaa eteenpäin. Kohtaaminen ei tarvitse tuekseen teoriaa, vaan voimme omalla olemuksellamme ja asenteellamme viestittää, että jokainen kohtaamamme ihminen on arvokas. Yksikin positiivinen ja onnistunut kohtaaminen voi vaikuttaa ihmisen elämään pitkään tai jopa muuttaa elämän suunnan. Lisäksi karman laki pitää huolen, että tekemäsi hyvät asiat palautuvat sinulle ja voit huomata itse voivasi paremmin, kun teet toiselle ihmiselle hyvää.

Mielestäni suomalaisessa kulttuurissa näkyy vahvasti epävarmuus puuttua toisten ihmisten asioihin. Olemmeko yksilöityneet niin voimakkaasti, että olemme unohtaneet ihmisen tarvitsevan toisia ihmisiä ympärilleen? Ajattelemmekö, että jokainen hoitaa itse itsensä? Tämä kyseinen tapa ajatella on mennyt niin pitkälle, että eksynyt vanha nainen saa rauhassa vaeltaa pitkin Helsingin katuja pakkasessa. Mielestäni on parempi katsoa kuin katua, koska ihminen kyllä osaa sanoa, jos ei tarvitse apua itselleen. Välinpitämättömyydellä voi olla kohtalokkaat seuraukset.

Tarkoituksenani ei ole syyllistää, vaan kannustaa ihmisiä katsomaan ympärilleen ja tarkkailemaan tuttua ympäristöä eri näkökulmasta. Haluaisinkin asettaa teille haasteen. Seuraavan kerran, kun näette pienenkin mahdollisuuden auttaa toista ihmistä, tarttukaa mahdollisuuteen rohkeasti. Kun näette mahdollisuuden ilahduttaa toista ihmistä, ilahduttakaa häntä pyyteettömästi. Uskaltakaa puuttua ja puolustaa tuntemattomia ihmisiä, koska maailma kaipaa tekoja, jotka voivat tuntua pieniltä, mutta ovat mittaamattoman arvokkaita.

 

 

Iisa Turunen,

 

Suomen Geronomiliiton jäsen

Kommentoi kirjoitusta.

« Uudemmat kirjoitukset