Ikääntyvän Suomen monet kasvot

Ikääntyvän Suomen monet kasvot

Monikulttuurinen kotimaamme

Sanavarastossani globalisoitumiselle on käymässä samoin kuin fuusiolle. Kumpikin on sanana loppuun kulunut, mutta ilmiönä edelleen minulle läheinen ja rakas. Nautin erilaisuudesta ja näen sen rikkautena, mutta on myös ihanaa huomata, kuinka paljon samanlaisuutta erilaisuuteemme mahtuu. Kun tarkemmin katsotaan, kaikkien ihmisten perustarpeet ja toiveet ovat suhteellisen samanlaisia. Itse yritän kahden kulttuurin kansalaisena poimia kummastakin kulttuuristani ne hyvät puolet. Huonojen puolien yhdistämisestä saadaan aikaiseksi nimittäin ihan liian räjähdysaltis keitos.

Nykypäivän yhteiskunnat ovat yhä monikulttuurisempia. Rajat katoavat ja muuttuvat häilyviksi, etäisyydet pienenevät ja ihmiset liikkuvat. Maailma globalisoituu väistämättömästi, Suomikin siinä sivussa, pidimme siitä sitten tai emme. Erilaisuus usein pelottaa. Samaa vauhtia globalisoitumisen kanssa tuntuukin ikävä kyllä lisääntyvän myös maahanmuuttajakielteisyys. Paradoksaalista sinänsä, sillä monikulttuurisuus ei ole mikään uusi ilmiö. Liebkind (2000) toteaa, että monikulttuurinen yhteiskunta on itse asiassa pikemminkin sääntö kuin poikkeus: maailmassa on noin 200 valtiota, mutta kulttuureja on noin 10 000. Monissa maissa asustaa jo perinteisesti useita etnisiä ryhmiä ja kulttuureita.

Globalisaatio näkyy myös ikääntymisessä. Yhä useammat ihmiset ikääntyvät toisella paikkakunnalla tai ihan kokonaan toisessa maassa, kuin missä he ovat syntyneet ja kasvaneet. Ikääntyneen väestön määrän kasvaessa, kasvavat myös kaikki kielelliset, kulttuuriset ja etniset ikääntyneiden alaryhmät. Vanhenemiseen kielellisessä ja kulttuurisessa vähemmistössä liittyy sekä positiivisia että negatiivisia kokemuksia. Monikulttuurisuus asettaa tulevaisuuden vanhustenhuollolle uusia haasteita, mutta tuo mukanaan myös ratkaisumahdollisuuksia. Ei pidä unohtaa, että kolikolla on aina kaksi puolta.

Tilastokeskuksen (2012) mukaan Suomessa asui vakituisesti vuoden 2011 lopussa 257 248 ulkomaista syntyperää olevaa henkilöä. Heistä yli 65-vuotiaita on noin 8000. Ikääntyneiden maahanmuuttajien joukko on hyvin heterogeeninen, osa on tullut Suomeen pakolaisina, osa siirtolaisina ja paluumuuttajina, jotkut työn tai perheen perässä. Suomessa on maahanmuuttajien lisäksi muitakin, pysyvään väestöön kuuluvia kielellisiä ja kulttuurisia vähemmistöjä. Näitä ovat esim. suomenruotsalaiset, saamelaiset, viittomakieliset, romanit, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt sekä uskonnolliset vähemmistöt.

Etnisten vähemmistöjen vanhukset kuuluvat syrjäytymisen ja haavoittuvuuden riskiryhmään. Jos satut kuulumaan kahteen tai jopa useampaan vähemmistöön yhtä aikaa, haavoittumiskerroin tuplaantuu välittömästi. Suomessa asuvan kielitaidottoman iäkkään somalinaisen tai helluntaiseurakuntaan kuuluvan romanin ja homoseksuaalin miehen omannäköisen ja arvokkaan ikääntymisen takaaminen asettaa meille vanhustyötä tekeville melkoisia haasteita.

Kaiken pohjalla kulttuuri

Kulttuurilähtöisen hoitotyön kehittäjän Madeleine Leiningerin mukaan kulttuurin pohjalta pystytään kaikkein laajimmin ja kokonaisvaltaisimmin muodostamaan käsitteitä, ymmärtämään ihmisiä ja toimimaan tehokkaasti heidän parissaan. Käsitykset terveydestä, sairaudesta ja myös ikääntymisestä vaihtelevat suuresti sen mukaan mikä on ihmisen kulttuurinen, sosiaalinen ja henkinen tausta. Se, mitä pidetään hyvänä vanhenemisena, pohjautuu kunkin kulttuurin arvoihin.

Saman kulttuurin edustajissakin on luonnollisesti yksilöllisiä eroja eikä sitä tarvitse geronomille kertoa. Kulttuurin mukaisen asiakastyön lähtökohta onkin se, että ymmärrämme olevamme samanlaisia kulttuuriolentoja kuin asiakaskin. Asiakkaan kulttuuritaustan tunnistamisen lisäksi on tärkeää huomioida omien uskomusten ja asenteiden vaikutus suhteessa ja suhtautumisessa muihin ihmisiin. Kulttuuritietoisuus on erilaisuuden ymmärtämistä, sietämistä ja hyväksymistä. Geronomi ymmärtää yksilön ainutkertaisuuden ja osaa arvostaa erilaisuutta. Geronomille ominainen yksilöllinen ja asiakaslähtöinen työote on hyvä lähtökohta myös monikulttuuriseen asiakastyöhön.

Kulttuurierot

Erilaisten kulttuurien kohdatessa ihmiset joutuvat sopeutumaan moniin muutoksiin. Sopeutuminen uuteen kulttuuriin vie aina aikaa ja merkitsee uuden identiteetin rakentamista. On olemassa useita kulttuureihin liittyviä ja niitä erottelevia ominaisuuksia, mm. yksilöllisyys vs. yhteisöllisyys, sukupuoliroolit, kieli, kommunikointi ja viestintätyylit, aikakäsitys, uskonto ja suhde siihen sekä biokulttuuriset vaihtelut. Kaikki nämä vaikuttavat myös uuteen kulttuuriin sopeutumisen tai sopeutumisvaikeuksien takana. Parhaimmillaan maahan muuttanut on sinut menneisyytensä ja nykyisyytensä kanssa ja näkemys niin omasta kuin uudesta kulttuuristakin on realistinen.

Monien maahanmuuttajien kulttuuritausta on voimakkaasti yhteisöllinen, kun taas Pohjoismaissa valtakulttuurit korostavat yksilöllisyyttä. Terveysarvon ylikorostuminen yhdessä yksilöllisyyden ihannoinnin kanssa nostaa ihmisen oman vastuun terveydestään ja sairastumisestaan suureksi. Suomessa oletamme, että ihminen tekee ja haluaa tehdä päätökset itse. Perheen merkitys on kuitenkin useissa kulttuureissa paljon laajempi ja suurempi kuin meillä ja ihmisen identiteetti on vahvasti sidoksissa perheyhteisöön. Yhteisöllisemmästä näkökulmasta katsoen yksilöllisyyden korostaminen ja ihmisen oman parhaan ajattelu ei välttämättä olekaan hyvän elämänlaadun mitta. 

Useimmille maahanmuuttajille on käsittämätöntä erottaa vanhus muusta perheestä vain siksi, että tämä on tullut vanhaksi. Maahanmuuttajavanhukselle perhe voi puolestaan merkitä samaa turvaa, jota meille suomalaisille tarjoavat kunnalliset ja yksityiset palvelumuodot. Monissa perhe- ja lähiyhteisöä tärkeinä pitävissä kulttuureissa on myös yleistä, että esim. sairaalaan joutuneesta lähimmäisestä huolehtivat omaiset koko sairaalajakson ajan. Omaiset huolehtivat potilaan perustarpeista ja ovat läsnä päivin ja öin potilashuoneessa esimerkiksi toisessa kotimaassani Espanjassa. Romaaniyhteisössä puolestaan sairaan tai kuolevan luona vierailemista pidetään kunnian osoituksena ja yhteisöllisenä velvollisuutena. Tietoa yhteisöllisyydestä kannattaakin hyödyntää voimavarana.

Suurin osa skandinaaveista kuuluu monokroniseen aikatyyppiin, aikakäsityksemme on lineaarinen ja yksiaikainen, ihmiset tehtäväkeskeisiä ja kirjaimellisia. Täällä asiat hoidetaan asioina, ei turhia lirkutella eikä ”tuhlata” aikaa kanssaihmisten kanssa höpöttelyyn. Espanjassa juuri sillä höpöttelyllä luodaan suhteita, jotka takaavat asioiden toimivuuden. Etelä-Euroopan ja Lähi-idän kulttuureissa eletäänkin polykronista aikaa; aikaa pidetäänkin rajattomana, samanaikaisena ja moniaikaisena,  ja ihmiset ovat tottuneet hoitamaan luontevasti monia asioita ja henkilöitä yhtäaikaisesti. Tehtävät keskeytetään, jos ihmissuhteen ylläpito sitä vaatii. Yhteisöllisyys yhdistettynä polykroniseen aikakäsitykseen saattaa kuitenkin aiheuttaa ongelmia maahamme muuttaneen ikäihmisen arkisissa toiminnoissa; lääkärin vastaanotolle ei saavuta, koska kylään tulleen sukulaisen ongelmat menevät aikataulujen edelle. Sopeutumiseen tarvitaan paitsi sitä aikaa myös kulttuurisensitiivistä ymmärrystä kummaltakin osapuolelta.

Kieli on paljon enemmän kuin vain viestinnän väline, kieli kantaa kulttuurin erityispiirteitä ja tulkitsee niitä. Kielen avulla asetumme paikkaamme maailmassa ja käyttämällä kieltä annamme merkityksiä ympäröivälle maailmalle omista kulttuurisista lähtökohdistamme. Äidinkieli on tunnekieli, jolla omat ajatukset ja tunteet ilmaistaan paremmin kuin myöhemmin opituilla kielillä. Äidinkielessä kasvaa suhde omiin juuriin. Oma kieli on merkittävä osa ihmisen kulttuuri-identiteettiä ja myös sen säilyttämisen ehto. Vierasta kieltä käytettäessä on usein turvauduttava luovuuteen ja joskus puhuttu kieli saattaa kuulostaa tökeröltä tai epäkohteliaaltakin. Asiakastyössä tai ulkomaalaistaustaisen työtoverin kanssa väärinkäsityksiä voidaan välttää tiedostamalla kielessä ja kielen käytössä piileviä kulttuurieroja.

Ihminen on vanhana ja sairaana hauraimmillaan. Ilman kielitaitoa ja vieraassa maassa hän on sitä vielä enemmän olit sitten suomalaiseläkeläinen Espanjassa tai  kurdipakolainen Suomessa. Kielitaidon puute voi eristää maahanmuuttajavanhukset muusta yhteiskunnasta ja syrjäyttää heidät valtaväestöstä.  Suurimmassa syrjäytymisvaarassa ovat ne iäkkäät maahanmuuttajat, joilla ei ole uudessa kotimaassaan perhettä. Uuden kotimaan kielen oppiminen on yksi tärkeimpiä kotoutumisen edellytyksiä. Geronomi voisi työssään ottaa ikääntyvien maahanmuuttajien kotoutumisen edistämisen erityiseksi kehittämiskohteeksi, sillä nyt kotouttamistoimenpiteet keskittyvät lähinnä työikäisiin maahanmuuttajiin.

Vähemmistöstressi ja keinoja sen vähentämiseksi

Yksinäisyys on yksi vanhusten suurimmaksi koettuja ongelmia ja se vaarantaa ikäihmisten terveyttä monella tavoin. Vähemmistöt, olivatpa he sitten maahanmuuttajia tai vaikka seksuaalivähemmistöön kuuluvia vanhuksia, ovat erityisessä vaarassa jäädä yksin. On löydetty vahva tilastollinen yhteys yksinäisyyden kokemusten ja niin sanotun vähemmistöstressin (minority stress) välillä (Kuyper - Fokkema 2009). Kuten suomalaiset, myös eri kulttuureista tulevat vanhukset kaipaavat samanhenkistä ja ikäistään seuraa sekä perheen ulkopuolisia kontakteja. Vertaistuki on heille hyvinvoinnin kannalta merkityksellistä. Taistelussa yksinäisyyttä vastaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohdalla on olennaista moninaisten läheis- ja perhepiirien tunnistaminen ja tunnustaminen.

Eurooppalainen rasisminvastainen verkosto on listannut keinoja iäkkäiden maahanmuuttajien huomioimiseksi paikallistasoilla. Näistä keskeisimpiä on tiiviimpien suhteiden luominen etnisten yhteisöjen ja niitä edustavien järjestöjen kanssa. On tärkeää järjestää ja ylläpitää ikääntyneille maahanmuuttajille suunnattuja erityistoimenpiteitä. Tapaamispaikkoja, kielikursseja, kerhoja ja seurakuntatyötä sosiaalisen vuorovaikutuksen turvaajana ja yksinäisyyden ehkäisijänä tarvitaan. Yhtä tärkeää on julkisten, monikulttuuristen tilojen luominen. Ikääntyneitä maahanmuuttajia ei tulisi eriyttää etnisin perustein esimerkiksi harrastepaikoissa tai palvelutaloissa. Tietyn ihmisryhmän keskittymisestä yhteen paikkaan, eräänlaisesta ghettoontumisesta, on harvemmin pitkässä juoksussa hyötyä kenellekään. Tarvitaan siis myös lisää tulkkeja sekä monikulttuurista työvoimaa.

Monikulttuuriset työtoverimme

Yhtä kaikki, monikulttuurisuus on tullut jäädäkseen myös vanhustyöhön. Kulttuureihin liittyvää tietoa tarvitaan vanhustyön kentällä ja asenteissa on vielä paljon parantamisen varaa. Mitä enemmän meillä on tietoa, sitä helpompi meidän on toimia hyvinkin erilaisissa ja vaihtelevissa tilanteissa. Kulttuurihistoriallisen ja elämänkertatiedon arvo onnistuneen asiakastyön kannalta on merkittävä.

Tarvitsemme monikulttuurista osaamista paitsi vastataksemme eri kulttuuritaustaisten vanhusten hoidontarpeisiin myös kohdataksemme maahanmuuttajataustaisia työtovereitamme. Maahanmuuttajat nähdään vanhustyössä niin haasteena kuin mahdollisuutenakin. Suurimmaksi haasteeksi maahanmuuttajien kohdalla nousee kielitaidon puute (Oilimo & Pulliainen 2014). Asiakastyössä kommunikaatio ja tiedon saanti voivat vaikeutua kielikynnyksen ja erilaisen viestintätyylin takia. Toisaalta esim. aiemmin mainittua maahanmuuttajien yhteisöllistä kulttuuritaustaa ja arvostusta ikäihmisiä kohtaan pitäisi voida hyödyntää vanhustyössä. Nämä ominaisuudet saattavat tehdä ulkomaalaistaustaisesta hoitajasta suomalaista kollegaansa paremman vanhustyöntekijän, kunhan asiakkaan ja hoitajan välille löytyy se yhteinen kieli.

Työ- ja elinkeinoministeriön (2012) mukaan yhteiskuntamme ei tule selviytymään hoitotyöntekijöiden vajeesta ilman maahanmuuttajien panosta. On oltava valmiita hyväksymään heidät osaksi työyhteisöjämme ja työskentelemään monikulttuuristen työyhteisöjen puolesta. Tämä vaatii monikulttuurisuusosaamisen kehittämistä ja koulutusta, sekä asenteisiin vaikuttamista paitsi työyhteisöjen, niin myös johtamisen alueella. Kulttuurista osaamista tarvitaan kummassakin suunnassa, niin kantaväestön kuin maahan muuttaneidenkin joukossa.

Lopuksi

Itse olen kasvanut sateenkaariperheessä 60-luvulla ja perheessäni puhutaan kahta kieltä. Minulla on toinen jalka tukevasti Iberian niemimaalla espanjalaisessa kulttuurissa ja toinen vähintään yhtä syvällä Suomen maaperässä ja kulttuurimaisemassa. Olen ollut niin maahan- kuin paluumuuttajakin, asunut kahdessa maassa, neljässä kaupungissa ja muuttanut yli 30 kertaa. Olen yhden maahanmuuttajan vaimo ja toisen äiti, ja minulla on ystäviä, naapureita, työtovereita ja asiakkaita jokaisesta maanosasta. Lähtökohtani ovat siis reilusti monikulttuurisemmat kuin monen muun suomalaisen ja olenkin tottunut tekemään työtä ja tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa ikään, kansalaisuuteen, alkuperään, väriin, aatteeseen tai vaatteeseen katsomatta.

Jo 10-vuotiaan kuopukseni sisäinen oikeudentaju sanoo, että arvostus on ansaittava eikä lankea automaattisesti värin, iän tai aseman perusteella ja pojan mielestä kaikki ihmiset ovat ”toffeenvärisiä” ja sellaisenaan ihan yhtä hyviä. Samainen poika totesi tomerasti viisi vuotta aiemmin päiväkodissa käytyyn naimisiinmenokeskusteluun, että: ”Kyllä tytöt voi mennä tyttöjen kanssa ja pojat poikien kanssa naimisiin, jos ne tykkää toisistaan - mun mamma on sanonut.” Viimeksi tuo pikku mies hurrasi avioliittolain muutokselle, koska oli ”tosi epäreilua” ettei Maija –täti aikanaan voinut mennä elämänkumppaninsa kanssa naimisiin, mutta nyt sentään sisko voisi, jos sopivan kumppanin löytää ja naimisiin haluaa. Herääkin kysymys, miksi lapsille niin monet  itsestään selvät asiat ovat meille aikuisille usein niin vaikeita?

Kun jostain ilmiöstä alkaa tulla riittävän yleinen, on pelkkiin löyhiin argumentteihin perustuvan vastustuksen sijasta paras alkaa sopeutumaan siihen. Kun tuo ilmiö tulee meitä riittävän lähelle ja tutustumme siihen, pelko ja ennakkoluulot useimmiten haihtuvat. Mitä paremmin ymmärrämme yhteisön tai yksittäisen ihmisen taustoja ja historiaa, kulttuuria ja arvomaailmaa, sitä helpompi meidän on ymmärtää hänen käyttäytymistään. Siksi tähän loppuun lainaankin vapaasti palasen Pikku Prinssiltä:

 

”Kuka sinä olet? Kysyi Pikku Prinssi. Olet hyvin sievä!

Minä olen kettu, sanoi kettu

Tule leikkimään kanssani, Pikku Prinssi ehdotti, olen niin surullinen…

En voi leikkiä kanssasi, sillä minua ei ole kesytetty.

Ai, anteeksi, sanoi Pikku Prinssi, mutta hetken mietittyään lisäsi: Mitä tarkoittaa "kesytetty"?

Kesytetty on sama kuin "solmia siteitä", vastasi kettu.

Solmia siteitä?, kysyi Pikku Prinssi.

Aivan niin, sanoi kettu. Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikkupoikaa.. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme ja meistä tulee toisillemme ainutlaatuisia.”

Pikku Prinssin perinnön olen omalla kohdallani tulkinnut näin: Kohtaa jokainen tapaamasi ihminen niin kuin haluaisit itsesi kohdattavan. Ota selvää ja ole aidosti kiinnostunut. Kesytä minut, niin minä kesytän sinut. Sitten leikitään. Ja monikulttuurinen maailmamme on taas hitusen verran parempi paikka elää.

Kattavasti lisätietoa aiheesta ja blogin lähteet:

Abdelhamid, Pirkko – Juntunen, Anitta – Koskinen, Liisa 2009: Monikulttuurinen hoitotyö. Helsinki: WSOYpro.

Boström, Päivi - Oilimo, Heidi – Pulliainen, Opri – Päivärinne, Eevastiina – Strand-Ketonen, Kristina 2013: Ikääntyvän Suomen monet kasvot. Näkökulmia ikääntyvien maahanmuuttajien ja vähemmistöjen edustajien vanhenemiskokemuksiin. Kirjallinen työ. Monikulttuurisuuden oppijakso. Metropolia ammattikorkeakoulu.

Irni, Sari – Wickman, Jan 2010: Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, vanheneminen ja palveluntarpeet. SETA-julkaisuja 20. Seksuaalinen tasavertaisuus ry.

Kuyper, Lisette – Fokkema, Tinete 2009: Loneliness Among Older Lesbian, Gay, and Bisexual Adults: The Role of Minority Stress. Archives of Sexual Behaviour 2009 Jul 23.

Nylund, Arja 2008: Monikulttuurista hyvinvointia vanhustyöhön -hanke. Monikulttuurista hyvinvointia vanhustyöhön. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 69. Verkkodokumentti.

Oilimo, Heidi – Pulliainen, Opri 2014: Henkilöstövalinnalla laatua vanhustyöhön. Palvelukseen halutaan motivoitunut moniosaaja. Geronomin opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Verkkodokumentti.

Sarvimäki, Anneli – Rajaniemi, Jere 2001: Vanheneminen etnisissä vähemmistöryhmissä. Raportti.  Oraita 2/2001. Groddar Sprouts.

Geronomi Heidi Oilimon omaa blogia ja nettisivuja voit seurata osoitteesa: www.heidioilimo.com