Muutto palveluasumisen piiriin on vaativa tilanne ikäihmiselle

Keskiviikko 27.5.2020 klo 16.26 - Elina Tähtinen-Aalto geronomi Metropolia AMK


Muutto kotoa palvelutalon asukkaaksi on iso ponnistus monelle iäkkäälle, ja erityisesti juuri silloin tuen tarve korostuu. Palveluasumista tarjoavan organisaation tulisi panostaa erityisesti tähän vaiheeseen. Vanhustyöntekijöillä on merkittävä rooli iäkkään muuttajan tukena. Heidän on myös tärkeä muistaa ja turvata muuttajan itsemääräämis- oikeus ja yksityisyys.

Muutokset kuuluvat ikääntymiseen

Oma koti pitää sisällään koko elämisen kirjon ja kodista muodostuu usein oman identiteetin jatke. Vanhenemiseen liittyvät muutokset ja usein myös sairaudet alkavat horjuttaa ikääntyvän ihmisen minäkuvaa. Toimintakyvyn ja terveydentilan heikentyessä ikääntynyt joutuu luopumaan omasta kodistaan ja samalla koko elinpiiristään, kuten tutuista naapureista sekä lähiympäristöstä. Muutto palveluasumisen piiriin tarkoittaa opettelua sekä sopeutumista uuteen päivärytmiin, aikatauluihin, uuteen asuinympäristöön ja yhteisöön. Se, miten iäkäs ihminen kokee uuden ympäristön ja pystyy siinä toimimaan, on hyvin yksilöllistä. Muutostilanne vaatii iäkkäältä paljon voimavaroja ja kykyä sopeutua juuri silloin, kun hän on hauraimmillaan. Olisikin ihanteellista, jos asuinympäristöt voisivat muuntua iäkkään asujan mukaan, eikä päinvastoin. (Pikkarainen 2019: 190; Pirhonen 2019: 84; Räsänen 2019: 29.)

Oma muuttopäätös vai äkillinen muutto

Muuttaminen uuteen paikkaan on aina iso prosessi. Kun päätös muuttamisesta on syntynyt hitaasti ja harkitusti, ikääntynyt on todennäköisesti ehtinyt pohtia asioita monelta kannalta. Hän on ehtinyt selvittää erilaisia vaihtoehtoja ja valinnut niistä itselleen sopivan. Muuttaminen ja sopeutuminen asumispalveluihin sujuvat paremmin, kun ne toteutuvat hallitusti ja iäkäs on voinut vaikuttaa muuttopäätökseensä itse.

Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta hallittuun muuttoprosessiin. Tarve muuttoon on saattanut syntyä äkillisesti jonkin yllättävän tilanteen johdosta. Esimerkiksi puoliso on voinut kuolla tai oma terveydentila ja toimintakyky on saattanut romahtaa äkillisesti. Tällöin ikääntynyt on joutunut tilanteeseen, jota ei enää itse voi hallita. Päätösten tekeminen vaikeutuu jo siitäkin syystä, ettei iäkkäällä sillä hetkellä ole ylimääräisiä voimavaroja.

Kriisitilanne ja siitä aiheutunut muutto omasta yksityiskodista horjuttavat ikääntyneen elämänhallinnan tunnetta. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että muuttajaa vastaanottamassa olisi henkilö, joka olisi sillä hetkellä vain ja ainoastaan häntä varten. Uuden asukkaan elämäntilanteeseen pitäisi perehtyä ja sopeuttaa annettava tuki muuttajan tarpeita vastaavaksi

Iäkäs muuttaja on yksilö

Palveluasumisen piiriin muuttava iäkäs ihminen saatetaan nähdä vain sairauksina ja ongelmina. Useinkaan näin ei ole. Heikko terveydellinen tilanne on usein ohimenevää. Hyvällä kuntoutuksella ja kokonaisvaltaisella tuella alkuvaiheessa iäkkäänkin on mahdollista kuntoutua, ja siten kotiutuminen ja sopeutuminen uuteen asuinympäristöön helpottuvat. Läheisten tuki ja osallisuus ovat tärkeitä kotiutumis- ja sopeutumisvaiheessa. Läheisten ja työntekijöiden yhteistyö lisää turvallisuuden tunnetta. Uuden asuinympäristön tulisi ensisijaisesti olla iäkkään koti, vaikka se samanaikaisesti on työntekijöiden työympäristö. (Pikkarainen 2016: 55; Räsänen 2019: 29.)

Iäkkään ihmisen tulisi voida elää niin oman näköistään elämää kuin vain mahdollista, muistisairaanakin, eikä häntä tulisi nähdä vain potilaana tai palvelujen kohteena. On myös tärkeää, että muuttaja saa vaikuttaa kaikkiin häntä koskeviin ratkaisuihin. Toisin sanoen: asiakas toiveineen ja tarpeineen on toiminnan keskiössä. (Pirhonen 2019: 85.)

Pirhonen muistuttaa, että asioita voi tehdä hyvin monella tavalla. Yksi tapa muuttaa käytäntöjä olisi pitää muuttavalle asukkaalle kunnon kekkerit, tupaantuliaiset, joissa mukana voisi olla läheisiä, työntekijöitä ja muita asukkaita. Silloin kaikki huomaisivat, että joukkoon on tullut uusi persoona. (Pirhonen 2017.) Me olemme kaikki kuitenkin yksilöitä, eivätkä kaikki halua olla huomion keskipisteenä isommassa joukossa. Silloin tulokahvit voisi tarjota vain läheisten ja vaikkapa omahoitajan kesken.

Osaksi yhteisöä

Palveluasuminen tarkoittaa poikkeuksetta tiivistä yhteisöä. Sopeutuminen uutena asukkaana osaksi yhteisöä ei välttämättä ole helppoa. Iäkäs voi kokea turvattomuutta uudessa tilanteessa, ja omat menetykset ja toimintakyvyn

vajavuudet usein korostuvat. Yhteisöön sopeutuminen ei ole kaikille helppoa. Introvertista ei tule ekstroverttia tai päinvastoin.

Omaisten huomioiminen ja ottaminen mukaan tärkeänä osana iäkkään arkea on ensiarvoisen tärkeää. Myös vapaaehtoisten toiminta voisi tuoda sisältöä ikääntyneiden elämään. Vapaaehtoisiakin tulisi kohdella samoin kuin omaisia, sillä monelle iäkkäälle he voivat olla ainoa ulkopuolinen kontakti.

Muuton ja luopumisen raskaudesta huolimatta on myös onnistuneita muuttoja. Panostamalla tähän muutosvaiheeseen onnistumisia voisi olla vielä enemmän. Geronomin erikoisosaamista voisi hyödyntää uusien asukkaiden tulovaiheen kehittämisessä entistä asukaslähtöisempään suuntaan.

Palveluasumisen muutostarpeet

Palveluasumista määritellään usein organisaatioiden ja työntekijöiden kannalta. Toiminta saattaa muistuttaa usein laitosmaista ja sairaalamaista toimintaa. Päivää rytmittävät enimmäkseen työntekijöiden työajat ja muun toiminnan aikataulutukset, ja asukas nähdään palvelujen kohteena. Voidaankin kysyä, asuvatko asukkaat työntekijöiden työpaikalla olevissa asunnoissa, vai tulevatko työntekijät töihin ikäihmisten koteihin (Pirhonen 2017).

Tulevaisuudessa vanhuspalveluiden johtamisessa tulisi kiinnittää huomiota työntekijöiden gerontologisen koulutuksen lisäämiseen. Gerontologinen tieto laajentaa ymmärrystä ikääntymisestä. Työntekijärakenteita tulisi uudistaa ja monipuolistaa. Vanhuspalveluihin tarvittaisiin uusia ammattiryhmiä hoitajien lisäksi. Koulutuksella ja esimerkiksi työntekijöiden työaikojen paremmalla kohdentamisella voitaisiin tulevaisuudessa vastata paremmin asukkaiden tarpeisiin. Tärkeätä olisi myös asukkaiden ottaminen mukaan asumispalveluiden kehittämiseen ja heidän oman elämänsä sisällön luomiseen. (Räsänen & Valvanne 2017: 35.) Aktiivinen yhteydenpito läheisiin tulisi olla luonteva osa toimintaa.

Tavoitteena asiakaslähtöisyys

Tulevaisuuden palveluasumisessa ikääntynyt tulisi nähdä yksilöllisenä persoonana ja aktiivisena toimijana, jolla on mahdollisuus elää hyvää elämää osallistumalla toimintaan omien voimavarojensa ja mielenkiintonsa mukaan.

Hänen elämänhistoriaansa olisi perehdytty, ja hän voisi tuntea olevansa arvokas ihminen.

Pelkoja palveluasumista kohtaan voitaisiin vähentää tuomalla julkisuudessa enemmän esille asukkaiden omaa ääntä ja korostaa erilaisia toiminnan mahdollisuuksia, eikä niinkään työntekijöiden roolia. Muuttoprosessin osaksi voisi sisällyttää asukaskummitoimintaa, sillä vertaistuki on tärkeää.

Virkeästi toimivassa palvelutalossa asuisi onnellisia ikäihmisiä, ja siellä myös läheiset sekä vapaaehtoiset voisivat olla aktiivisesti mukana toiminnassa. Palvelutalon pitäisi olla koti, jossa iäkkäät viihtyvät ja jossa he näkevät itsellään kuntoutumisen mahdollisuuden. Kaiken kaikkiaan: palveluasumisesta pitäisi pyrkiä puhumaan myönteiseen sävyyn ja nähdä se mahdollisuutena hyvään elämään myös iäkkäänä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini