En ollenkaan outo, vaan herkkä

Torstai 7.5.2015 klo 19.56 - Iisa Turunen


En ollenkaan outo, vaan herkkä

Tuikitavallisena maanantai-iltana, istun haltioituneena Basam Booksin tiloissa Helsingin Hämeentiellä. Ystäväni on pyytänyt minua Viisas elämä –klubille kuuntelemaan Janna Satria. Satri kertoo tulevasta kirjastaan, joka käsittelee herkkyyttä ja kiusaamista. Illan aikana käsitellään niin koulukiusaamista kuin työpaikalla tapahtuvaa kiusaamista sekä herkkyyttä kokonaisuudessaan. Tarkemmin sanottuna erityisherkkyyttä. Paikan päällä on mahdollisuus ostaa Satrin esikoiskirja Sisäinen lepatus - Herkän ihmisen tietokirja (Basam Books 2014). Poimin kirjan käteeni ja luen takakannen. Tunnistan siitä samantien oman elämäni sekä haasteet, joiden kanssa olen kamppaillut. Sen kummempia miettimättä ostan kirjan ja kokonaan uusi maailma avautuu minulle.

Mitä herkkyys on?

Janna Satri kuvailee kirjassaan Sisäinen lepatus erityisherkyyttä osuvasti:

”Herkkyys eli sensitiivisyys on synnynnäinen psykofyysinen ominaisuus, jonka perusta on hermojärjestelmän herkässä reagoivuudessa. Herkkä, sensitiivinen ihminen on erityisen herkkä ympäristölleen ja sen ärsykkeille ja myös sisäisille vaikutteilleen. Hän tekee poikkeuksellisen hienovaraisia havaintoja ja prosessoi niitä syvällisellä tavalla, osittain tiedostamattomasti tai puolitietoisesti.” (Satri 2014.)

Henkilökohtaisesti erityisherkkyys vaikuttaa koko elämääni. Erityisherkkyys on voimakkaasti läsnä, kun tarkastelen itseäni työntekijänä. Olen aina ihmetellyt mikä minussa on vikana, kun olen muita hitaampi, tarvitsen enemmän aikaa käydä uusia asioita läpi ja kiireessä stressaannun niin, etten osaa toimia järkevästi. Olen saattanut kyetä peittämään suurimman osan edellä mainituista ja näyttää ulospäin viileältä, mutta päässäni on vallinnut totaalinen kaaos.

Minun on todella vaikea keskittyä, jos ympärillä on paljon ihmisiä ja hälinää. Tuntuu kuin kaikki aistini olisivat äärimmilleen viritetyt ja pystyn aistimaan jokaisen liikkeen, äänen, hajun ja tunnelman. Juurikin tunnelman aistiminen tuntuu kuormittavan minua eniten. Töissä omaksun helposti negatiiviset fiilikset ympäristössäni ja ne tarttuvat minuun. Hyvä puoli on, että samaa pätee positiiviseen tunnelmaan. Kuulostaako tutulta?

Uskallan väittää, että suurin osa ihmisistä, joiden kanssa olen työskennellyt, on todistanut minun itkevän. Osa varmaan muutamaankin otteeseen. Myös ”itkuherkkyys” yhdistetään usein erityisherkkyyteen, koska herkkä ihminen kokee tunteet tavallista voimakkaampina. Tunteiden ja stressin purkautuminen itkun muodossa työpaikalla ei ole kovin mairittelevaa ja usein se nolottaa jälkeenpäin. Nyt kun ymmärrän, ettei minussa ole vikaa, vaan olen erityisherkkä, on asioita helpompi käsitellä ja itkua pystyy säätelemään. Sitä paitsi, mielestäni herkkienkin tunteiden näyttäminen työelämässä on sallittua, tietyt rajat muistaen. Mainittakoon tässä vaiheessa, että erityisherkkyys ei automaattisesti tarkoita pelkästään pehmeyttä ja tunteellisuutta, vaan ”herkkäkin ihminen voi olla napakka ja määrätietoinen”, kuten Satri kuvaa kirjassaan Sisäinen lepatus. Jokaisen herkän erityisherkkyys ilmenee omalla ainutlaatuisella tavallaan.

Haluan jakaa tämän hyvinkin henkilökohtaisen kokemuksen kanssanne, koska erityisherkkien piirteiden tunnistaminen, on auttanut minua ymmärtämään itseäni niin ihmisenä kuin työntekijänä. Meitä herkkiä on maailmalla paljon. Koen, että on äärettömän tärkeää lisätä tietoa erityisherkkyydestä työpaikoilla, jotta voidaan parantaa työssä jaksamista ja viihtymistä. Erityisherkkyyden tunnistaminen, sen tukeminen ja näkeminen voimavarana tuottaa takuulla tulosta työyhteisössä, puhumattakaan sen ihmiselle tuomasta henkilökohtaisesta hyvinvoinnista. Herkkyys ei ole häpeä.


Kommentit

22.7.2017 19.28  MS

Hyvä kirjoitus Iisalta. Kun vielä muistamme, että erityisherkkiä on myös hoidettavissa vanhuksissa. Suurissa ryhmissä ja hälinässä olo ilman omaa tahtoa voi olla heille piinaavaa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini