Tunnelmia opintojen alkutaipaleelta - Tulevan geronomin pohdintoja

Tieni geronomiopiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun alkoi yli vuosi siten. Olin jo pitkään tiennyt haluavani alalle, jossa pääsisin työskentelemään vanhusten parissa ja vielä tärkeämmin, vanhusten hyväksi. Siispä opiskelumahdollisuuksia tutkimaan ja vertailemaan!

Törmäsin geronomi-nimikkeeseen ensimmäisen kerran eräässä lehtiartikkelissa. Geronomin tutkinto on vielä verrattain harvinainen, eikä sen sisältö ollut tiedossa ilman tarkempaa perehtymistä. Onneksi esimerkiksi Metropolian sivuilla on varsin kattava ja selkeä tietopaketti vanhustyön opinnoista ja geronomin työnkuvasta. Harkitsin myös sosiaalialan opintoja, sillä sosionomin laajempi työkenttä ja moninaiset suuntautumisvaihtoehdot houkuttelivat. Pohdinnan myötä totesin kuitenkin, että koska vanhukset ovat ehdottomasti se ”minun juttuni”, niin miksipä en lähtisi kouluttautumaan puhtaasti vanhustyön asiantuntijaksi. Geronomin tutkinto vaikutti tarjoavan lähes rajattomasti mahdollisuuksia. Tämä vahvisti omaa päätöstäni pyrkiä opiskelemaan alaa, sillä se antoi luottamusta siihen, että valmistuttuani se oma paikka työelämässä löytyisi!

Parin kuukauden luku-urakan jälkeen koitti pääsykoepäivä. Aamu alkoi teoriakokeella. Kokeen ennakkomateriaaliin tutustuminen oli vain vahvistanut kiinnostustani alaa kohtaan. En kokenut pänttääväni turhaan vain koetta varten vaan ennemminkin koin oppivani uutta ja minua kiinnostavaa asiaa. Kirjallisen osuuden jälkeen vuorossa oli ryhmätilanne. Arpomalla muodostetun ryhmämme jäsenet pääsivät onneksi tasapuolisesti esiin ja tukivat toisiaan jännittävässä tilanteessa. Pieni ryhmämme todella innostui miettimään annettua tehtävää, jopa niin perusteellisesti, että opettajien läsnäolo pääsi välillä kokonaan unohtumaan. Päivästä jäi päällimmäiseksi tunteeksi helpotus – nyt se on ohi eikä enää voi tehdä muuta kuin odottaa.

Muutama viikko meitä hakijoita pidettiin jännityksessä, kunnes vihdoin keskikesällä postilaatikossa odotti kirje Metropoliasta. Minut oli hyväksytty opiskelijaksi vanhustyön tutkinto-ohjelmaan! Siitä alkoikin pikainen järjestelyurakka opiskelujen aloittamista varten, sillä jo elokuun puolessavälissä koitti ensimmäinen ”koulupäivä”. Sofianlehdonkadun koulun tiloihin kerääntyi aamulla ilahduttavan värikäs joukko uusia aloittavia geronomeja, ja siellä näkyi monta tuttua kasvoa koepäivältä. Vuosikurssimme koostuu sekä nuorten- että aikuiskoulutuslinjan kautta sisään päässeistä. Olemme todella monenkirjava ryhmä mitä tulee koulutustaustoihin ja työkokemukseen. Monella on taustalla sosiaali- tai terveysalan koulutusta, mutta myös ns. alanvaihtajia tai lukiosta suoraan tulleita ryhmässämme on useita. Taustojen erilaisuuden olemme kaikki huomanneet vahvuudeksi, kun ryhmästä löytyy asiantuntemusta ja osaamista monelta eri alalta.

Opintojen ensimmäiset päivät sujuivat pitkälti toisiimme ja opettajiin tutustuen. Välillä tutustumisleikkien oheen olisi kaivannut konkreettisempaakin orientaatiota opintoihin, mutta jo muutaman päivän jälkeen saimme sitä ensimmäisen ryhmätyön muodossa. Jokaisen pienryhmän tehtävänä oli käydä haastattelemassa yhtä ”tosielämän geronomia”, ja tehtävä osoittautui kaikin puolin antoisaksi. Vihdoin saimme konkreettisia esimerkkejä tutkintomme tarjoamista lukuisista mahdollisuuksista! Enemmistö tutustumisen kohteena olleista geronomeista työskenteli sosiaali- tai palveluohjauksen parissa, esimerkiksi selvittämässä vanhusten palvelutarvetta, ja muissa ikäihmisen itsenäistä selviytymistä tukevissa tehtävissä. Saimme nähdä, että tutkintomme antaa hyvän pohjan myös esim. järjestötyöhön, erityisryhmien kanssa työskentelyyn ja erilaisiin esimies-, projekti- ja asiantuntijatehtäviin. Kokonaan uutena asiana alkoi opintojen edetessä hahmottua sekin, että geronomin työnkuvaan usein kuuluu myös käytännön hoitotyötä. Tutkinto antaa siis valmiuksia toimia monenlaisissa ympäristöissä ja rakentaa uraa omista vahvuuksista ja kiinnostuksista käsin. Tulevaisuutemme on siis mahdollisuuksia täynnä!

Ensimmäiset päivät pitivät myös yllätyksiä sisällään. Vaikka olin omasta mielestäni lukenut hakusivut perusteellisesti, minulta oli jäänyt huomaamatta tärkeä asia. Nimittäin se, että kyseessä on monimuoto-opiskelu! En ollut ainoa, jolle tämä oli yllätys. Etäopiskelu on pitänyt sisällään mm. verkkotehtävien ja -tenttien tekemistä, enemmän tai vähemmän pakollista verkkokeskusteluihin osallistumista ja paljon kirjoittamista. Lähipäiviä koululla on ollut harvakseltaan. Monelle tämä on mahdollistanut työssäkäynnin opiskelujen ohessa. Toisille opiskelutovereiden ja opettajien näkeminen vain muutamana päivänä kuussa on ollut haastavaakin, sillä opintojen alkuvaiheessa monet olisivat kaivanneet enemmän tukea. Onneksi omat opettajatutorimme järjestävät säännöllisesti pari kertaa lukukaudessa tapaamisia, jolloin käydään läpi opiskeluun liittyviä käytännön kysymyksiä ja pidetään huolta yhteishengestä.

Nyt kun ensimmäinen lukukausi on takana, voin sanoa, että tulosten aikaansaamiseen tarvitaan itsekuria. Koulunkäynti on sisältänyt paljon itsenäistä tiedonkeruuta, kirjallisuuteen tutustumista ja kirjoitustyötä. Monimuoto-opiskelu vaatiikin paljon koneen ääressä istumista ja lähipäivät tuovat siihen mukavaa vaihtelua! Koulutehtävämme ovat lisäksi lähes poikkeuksetta pari- tai ryhmätöitä, jotka ovat oma taitolajinsa, sillä ne vaativat jatkuvaa aikataulujen yhteensovittamista. Toisaalta ne myös antavat paljon, sillä yhteisten keskustelujen ja pohdintojen avulla saa ensiarvoisen tärkeää palautetta ja samalla uudenlaisia perspektiivejä käsiteltyihin teemoihin.

 Tähän mennessä odotukset opintojen sisällön suhteen ovat melko pitkälti toteutuneet. Odotan jo kevään opintojaksoja ja etenkin ensimmäistä harjoittelua. Omaa ammatillista kasvuanikin olen joutunut pohtimaan. Vaikka olenkin vasta aivan opintojeni alussa, olen huomannut seuraavani aivan uudenlaisella mielenkiinnolla oman alani uutisia ja tarkkailevani yhteiskunnassa käytävää keskustelua. Myös varmuus siitä, että olen löytänyt oman alani, on kasvanut.