Yksinäisyys - pahoinvoinnin juurisyy

Tiistai 2.5.2017 - Satu Riihelä, geronomiopiskelija, FM

Vanhusten yksinäisyys nousee aika ajoin julkisuuteen. Ongelma on tiedostettu ja ratkaisuja etsitään niin vapaaehtoistoiminnasta kuin uudesta teknologiastakin. Mutta onko todella ymmärretty, kuinka vakavasta asiasta on kyse?

kuva_yksinaisyys.jpg

Kuva: Antti Hakama

Tätä kirjoitusta motivoi geronomiopiskelijakollegani ja kotihoidossa lähihoitajana työskentelevän Antti Hakaman löytämä vanhuksen riipaiseva viesti (ks. kuva). Antti pohdiskeli vanhusten yksinäisyyttä seuraavasti: ”Löysin kotihoidon aamukäynnillä tämän lapun, mihin oli vapisevalla käsialalla tehty nämä pienet lisäykset. Tämä sai minut taas kerran pohtimaan vanhusten yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteita kotiympäristössä. Viime vuosien kasvava trendi on ollut se, että vanhuksia pyritään pitämään kotioloissa mahdollisimman pitkään. Vaikka teknologia onkin tehnyt vanhusten kotona pärjäämisestä turvallisempaa, tämä ei kuitenkaan poista ikäihmisen kokemaa subjektiivista yksinäisyyden ja turvattomuuden tunnetta.”

Antti Hakama on myös työssään havainnut, että tuettuihin asumisratkaisuihin päädytään helpommin, jos vanhuksella on merkittäviä fyysisiä toiminnanvajauksia tai hän on muistisairas. Antti jatkaa pohdintaa: ”Helposti paitsioon joutuvat hiljaiset ja "helpot" vanhukset, jotka eivät aiheuta vaaratilanteita tai häiriöitä, mutta kärsivät silti kovasti yksinäisyydestä ja turvattomuudesta. Heidän protestikseen jää usein vain kuvan mukainen pieni sivuhuomautus kotihoidon paperiin, eikä se valitettavasti vielä riitä mihinkään jatkotoimenpiteisiin ...ei vaikka ikäihmisen oma tarve seuralle ja sosiaaliselle tuelle olisi miten suuri.” Miten ongelma pitäisi ratkaista? Kenen on vastuu? Tarkastelen seuraavassa yksinäisyyttä hiukan laajemmin.

man-on-a-bench-2069539_640.jpg

Kuva: Pixabay CC0 Public domain

Mitä yksinäisyydestä sitten pitäisi ymmärtää?

1. Yksinäisyys on subjektiivinen kokemus

Yksinäisyys on käsitteenä yhtä monitahoinen kuin ilmiönäkin. Tarkoitan tässä kirjoituksessa yksinäisyydellä koettua ja subjektiivista tunnetta yksinäisyydestä eli toivotun sosiaalisen kanssakäymisen puutetta. Tämä erotuksena sosiaalisten suhteiden vähäisyydelle ja yksin olemiselle, joista kumpikaan ei välttämättä tarkoita yksinäisyyttä. Olennaista on nimenomaan kokemuksen subjektiivisuus – vain ihminen itse tietää, onko hän yksinäinen. Yksinäisyyttä ei voi päätellä ulkoisista tekijöistä, eikä edes ihmissuhteiden määrästä.

2. Yksinäisyys on yhteiskunnallinen ongelma

Yksinäisyys koskee suuria ihmisryhmiä, joten sen kansanterveydellinenkin merkitys on suuri. Vaikutukset siis näkyvät myös väestötasolla. Länsimaissa on määritelmistä riippuen yksinäisten osuudeksi arvioitu 20–40 prosenttia aikuisista ja pysyvästi yksinäistenkin osuudeksi 5 prosenttia.1

Vuosituhannen vaihteen jälkeen on tieteessäkin alettu havaita yksinäisyyden yhteiskunnallisuus2. Kyse ei ole vain yksilön ongelmasta. Yksinäisyys vaikuttaa merkittävästi väestön hyvinvointi- ja terveyseroihin2, joten se pitäisi nostaa sosioekonomisten erojen rinnalle väestön elämänlaadun tarkastelussa. Monitahoisena ilmiönä yksinäisyys kuitenkin voi olla joko erojen syy tai seuraus2, joten helppoa ratkaisuakaan ei ole näköpiirissä. Pitää kaivautua syvemmälle.

Yksinäisyys on vahvasti sidoksissa yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja se on yksi yhteiskunnallisen eriarvoisuuden muoto. Yksinäisiä on tilastollisesti yhtä paljon kuin taloudellisesti köyhiä, mutta koettu yksinäisyys vähentää elämänlaatua enemmän kuin taloudellinen köyhyys3. Yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat ihmiset löytyvätkin sieltä, missä heikko sosioekonominen asema yhdistyy yksinäisyyteen3.

3. Yksinäisyys aiheuttaa monia ongelmia mutta se ei ole sairaus

Suomalaisessa tutkimuksessa on havaittu yksinäisyyden mm. lisäävän sairastavuutta ja aiheuttavan masentuneisuutta, aloitekyvyttömyyttä, tulevaisuuden pelkoa, eristäytymistä kotiin, sosiaalisia pelkoja, työttömyyttä, velkaantumista, lohtushoppailua ja -syömistä, päihteidenkäyttöä sekä ruokahaluttomuutta.4 Kun vuonna 2015 toteutetussa kansalaiskyselyssä kysyttiin vanhusten turvattomuutta aiheuttavia tekijöitä, neljä viidestä vastaajasta piti yksinäisyyttä vakavimpana turvattomuuden aiheuttajana – vakavampana kuin muistisairauksia.5
Yksinäisyys voi sairastuttaa mielen ja aivot. Yksinäisyys jättää jälkensä mieleen ja aivoihin, ja toistuvat yksinäisyyden kokemukset vahvistavat muistijälkiä ja vaikuttavat siihen, miten ihminen tarkkailee ympäristöään. Kun ympäristöä peilataan yksinäisyyden aiheuttamien kielteisten tunteiden läpi, mielikuva maailmasta voi näyttää synkältä ja toivottomalta. Tämä puolestaan saattaa johtaa masennukseen. Vanhusten yksinäisyyden on myös esimerkiksi todettu lisäävän muistiongelmia, mutta vielä ei tarkkaan tiedetä, aiheuttaako alkava muistisairaus yksinäisyyttä vai johtaako yksinäisyyteen liittyvä virikkeiden puute henkisten toimintojen laskuun.6 Yksinäisyys vaikuttaa monin tavoin myös ihmisen fyysiseen terveyteen ja tutkimuksissa on löydetty useita biologisia mekanismeja, joiden välityksellä yksinäisyys sairastuttaa. Yksinäisyys jopa lisää kuoleman riskiä ja johtaa ennenaikaiseen vanhenemiseen. Yksinäisyyden vaikutusten tutkiminen on kuitenkin haasteellista ilmiön monitahoisuuden vuoksi ja tämä on syytä pitää mielessä tulkintoja tehtäessä.1
4. Yksinäisyys vaikeuttaa yksinäisyydestä irti pääsemistä

Yksinäisyys on usein pysyvää ja se saattaa jopa periytyä opittuina ajattelu- ja käyttäytymismalleina. Pitkittynyt yksinäisyys alkaa muuttaa yksinäisten käsityksiä, mielikuvia ja tulkintoja omasta itsestään sekä muista ihmisistä ja heidän aikomuksistaan. Yksinäisyys heikentää myönteisiä tunteita ja vahvistaa kielteisiä, ylläpitää ahdistusta ja saa ihmisen kiinnittämään huomiota surullisiin ja pelokkaisiin ilmeisiin iloisten sijaan. Tämä vaikeuttaa sosiaalisten suhteiden luomista ja saattaa estää osallistumisen ja ystävystymisyritykset. Tutkimuksessa on esimerkiksi havaittu, että kroonisesti yksinäiset tulkitsivat sosiaaliset onnistumiset (esim. kutsun saamisen juhliin) sattumiksi tai että muut kokivat tilanteen pakoksi. Epäonnistumiset (esim. ei kutsuttu mukaan) taas tulkittiin omista ominaisuuksista (esim. ikävystyttävä, epäonnistunut tai huono) johtuviksi ja nämä nähtiin pysyväksi olotilaksi.7

Kenen vastuulla on yksinäisyyden vähentäminen?

Kansalaisten (84 %) mielestä yksinäisten auttaminen on lähipiirin (suvun ja ystävien) vastuulla. Seuraavina tulevat suomalaisten mielestä kirkko (59 %) ja lähinaapurusto (52 %). Julkisen sektorin odotti auttavan yksinäisiä vain 38 % suomalaisista ja kansalaisjärjestöiltä odotti apua vain 31 %.8 Nämä tulokset kertovat siitä, ettei yksinäisyyden yhteiskunnallisuutta ymmärretä vaan sitä pidetään yksityiselämään liittyvänä asiana. Toivon kirjoitukseni herättävän pohdintoja vastuukysymyksistä. Kenelle yksinäisyyden torjunta sinun mielestäsi kuuluu?
Yksinäisyyden stigma vaikeuttaa yksinäisyyden vähentämistä. Tämä näkyy hyvin järjestöjen toiminnassa, jotka eivät kohdenna toimiaan suoraan yksinäisille vaan kiertoilmaisujen kautta muulla tavoin määritellyille kohderyhmille – kuten vanhuksille. Järjestöjen toimintaa ohjaavissa dokumenteissa yksinäisyyden vähentäminen kuitenkin näyttäytyy usein merkittävänä tehtävänä.8 Ehdotan, että uskallamme myös lausua sanan ”yksinäisyys” ääneen. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä ja osoitetaan yksinäisille, ettei yksinäisyydessä ole mitään hävettävää!
Yksinäisyyden lääkkeeksi tarjotaan usein esimerkiksi harrastuskerhoja tai muita sosiaalisia tilaisuuksia. Vakavimpaan yksinäisyyteen tarjonta ei kuitenkaan auta. Entä järjestötoiminnan mahdollisuudet yksinäisyyden torjunnassa? Miten toiminnan kohteet muutetaan toimijoiksi? En osaa tähän vastata, mutta nostan kysymyksen pohdittavaksi. Olennaista olisi mielestäni kuitenkin torjua yksinäisyyttä ennen kuin se kroonistuu – hoitaa syitä eikä seurauksia. Tilapäinen yksinäisyys muuttuu pahimmillaan koko elämän kestäväksi olotilaksi. Tähän tarvitaan sellaisia yhteiskunnallisia ja poliittisia päätöksiä, jotka vähentävät syrjäytymistä ja huono-osaisuutta yhteiskunnan rakenteiden tasolta lähtien. Lääkkeeksi tarvitaan myös apua ymmärtävältä kanssakulkijalta tai ammattilaiselta, joka tarjoaa onnistumisen kokemuksia ihmiselle, jonka omat voimavarat eivät riitä.
Entä kotihoidon varaan asuntoihinsa vangeiksi jääneet vanhukset? Riittääkö avuksi, että lähetetään paikalle jonkin järjestön vapaaehtoinen ystävä? Ei riitä. Meidän pitää vakavasti pohtia myös rakenteellisella tasolla yksin kotona asumisen ihannetta. Olisiko olemassa jotain vaihtoehtoja hoivakodin ja yksityisen asunnon välillä? Kammoan sellaista tilannetta, että yksinäisyyttä ja sen seurauksia aletaan hoitaa esimerkiksi masennuslääkkeillä. Silloin olemme epäonnistuneet pahasti.
Tarvitaan myös lisää tieteellistä tutkimusta erityisesti vanhusten yksinäisyydestä. Nyt tieteellinen pohja on luvattoman ohut. Huomiota herättää se, miten pieni osa yksinäisyydelle on annettu alan perusteoksessa, Gerontologiassa9. Yksinäisyydestä on teoksessa kirjoitettu lyhyt tiivistelmäkappale sosiaalisen toimintakyvyn alakappaleeksi10. Myös kokemuksellisen vanhenemisen kappaleessa yksinäisyys mainitaan ihmissuhteiden ongelmana11. Korostan, ettei tämä kirjoitus ole katsaus alan tutkimuskirjallisuuteen, ja yksinäisyys toki näyttäytyy useissa tutkimuksissa. Mielelläni näkisin kuitenkin, että vanhusten yksinäisyys nostettaisiin päärooliin – ongelman monitieteisyydestä ja haasteellisuudesta huolimatta.
Geronomin vastuu yksinäisistä

Toivon geronomeilta yksinäisyyden laaja-alaisuuden sekä rakenteellisuuden ymmärrystä. Toivon myös geronomien muistavan yksinäisyyden merkityksen monien ongelmien juurisyynä. Hoidetaan syitä eikä pelkästään seurauksia. Yksinäisyyteen on kiinnitettävä huomiota toiminnan kaikilla tasoilla – toimi geronomi sitten ruohonjuuritasolla tai organisaatioiden ylemmillä askelmilla. Vaikutetaan siis yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja toimitaan ymmärtävinä kanssakulkijoina. Luodaan myös mahdollisuuksia sosiaaliseen vuorovaikutukseen, poistetaan sen esteitä, annetaan toivoa ja tuotetaan positiivisia kokemuksia. Jokaiselle geronomille löytyy tapa vaikuttaa. Tehdään geronomeista myös yksinäisyyden asiantuntijoita!

Viitteet (1-11) lähteineen

1. Kauhanen, Jussi 2016. Yksinäisen terveys. Teoksessa Saari, Juho (toim.): Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus. 96–113.

2. Saari, Juho 2016a. Aluksi: Matkalla yksinäisyyteen. Teoksessa Saari, Juho (toim.): Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus. 9–29.

3. Saari, Juho 2016b. Suomalainen yksinäisyys. Teoksessa Saari, Juho (toim.): Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus. 33–51.

4. Junttila, Niina – Kainulainen, Sakari – Saari, Juho 2015. Mapping the lonely landscape: Assessing loneliness and its consequences. The Open Psychology Journal 8. 89–96.

5. Kekki, Tuula – Mankkinen, Teija 2016. Turvassa? Kansalaisturvallisuuden tila Suomessa. Valtioneuvoston tutkimus- ja selvityssarjan julkaisusarja 8/2016. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia.

6. Muller, Kiti – Lehtonen, Johannes 2016. Yksinäisyys, aivot ja mieli. Teoksessa Saari, Juho (toim.): Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus. 73–95.

7. Junttila, Niina 2016. Yksinäisyyden ulottuvuudet. Teoksessa Saari, Juho (toim.): Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus. 52–69.

8. Grönlund, Henrietta – Falk, Hanna 2016. Kolmas sektori ja yksinäisyyden vähentäminen. Teoksessa Saari, Juho (toim.): Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus. 253–272.

9. Heikkinen, Eino – Jyrkämä, Jyrki – Rantanen, Taina (toim.) 2013: Gerontologia. 3., uudistettu painos. Helsinki: Duodecim.

10. Tiikkainen, Pirjo 2013. Sosiaalinen toimintakyky. Teoksessa Heikkinen, Eino – Jyrkämä, Jyrki – Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia. 3., uudistettu painos. Helsinki: Duodecim. 284–290.

11. Heikkinen, Riitta-Liisa 2013. Kokemuksellinen vanheneminen. Teoksessa Heikkinen, Eino – Jyrkämä, Jyrki – Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia. 3., uudistettu painos. Helsinki: Duodecim. 237–244.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vanhuus, yksinäisyys