Mitä ikä merkitsee?Maanantai 11.5.2020 klo 12.23 - Katri Kulmala geronomi AMK Koronaepidemian vuoksi hallituksen antamat suositukset koskevat ikäluokkia 70 - 110 vuotta (Jylhä). Vuoden 2019 lopussa Suomessa oli 70 vuotta täyttäneitä 874 000. Kyseisten 40 vuoden sisään mahtuu ns. kolmannen ja neljännen iän ikäryhmiä, jotka ovat toimintakyvyltään hyvin erilaisia, aina aktiivisista matkustelevista, lastenlapsia hoitavista, kulttuurin kuluttajista kevyempien palveluiden piiriin kuuluvista raskaassa laitoshoidossa ja lopulta vuodehoidossa oleviin ikääntyviin ja ikääntyneisiin vanhuksiin. Edellä mainittujen ikäluokkien niputtaminen on ongelmallista. Vertauksena esimerkiksi ikäluokat 0 – 40 vuotiaat, voitaisiinko heidät asettaa samanlaiseen eristykseen? Tällä hetkellä tilanne näyttäytyy ”me ja yli 70-vuotiaat” ja tällä jaottelulla tulee olemaan kauas kantoiset seuraukset. ”Ei ole millään lailla ongelmatonta, että jotkut rajoitukset perustuvat vain ihmisten ikään, ja tällaisia rajauksia tulisikin tarkastella hyvin kriittisesti. Kronologiseen ikään perustuva rajoitus on syrjivä, eristävä ja leimaava (Britannian gerontologien yhdistys). Kronologiseen ikään perustuvilla rajoitustoimilla on vaikutusta sille, miten vanhat ihmiset yhteiskunnassa nähdään” (Tuominen). ”Ikään perustuvat rajoitukset synnyttävät leimaamista, joka ei heti katoa” (Vaarama). Moni 70-vuotta täyttänyt on aktiivinen, valtaa käyttävä toimija ja on täysillä mukana työelämässä. Usein he toimivat aktiivisina järjestö- ja vapaaehtoistoimijoina sekä merkittävissä kehittämistehtävissä asiantuntijoina. Heidän eristämisensä aiheuttaa sosiaalista ja psyykkistä kärsimystä, joka ei ole sen arvoista. ”Toimintakykyisten kolmatta ikää elävien paikallisyhteisöjensä aktiivisten jäsenten fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky on alkanut heikentyä” (Vuorisalo). Rajoituksiin sisältyy jopa ikäsyrjintää. Tarvitaan perusteita ikään liittyvien riskien taustalle. Väestötutkimusten tasolla tarkastelussa nähdään, että 75 vuotta on se ikä, jolloin lisääntyvät krooniset sairaudet ja toimintakyvyn heikkenemiset lisääntyvät. Nykytilanteessa rajoitusten pitäisi olla enemmän sairauspohjaisia. Rajoitusten terveysvaikutukset tulevat olemaan kiistattomat. Yksin kotona seinien sisällä passiivinen olo lisää sairauksia. Terveydenhuollon palveluiden käyttämättä jättäminen näkyy terveysasemilla. Hoitotasapaino saattaa järkkyä, joka johtaa uusiin ongelmatilanteisiin. ”Rutiinien hajoaminen, säännöllisten menojen peruuntuminen ja ajanviettopaikkojen sulkeutuminen sekä etäisyyden pitäminen voivat heikentää liikkumiseen ja sosialisoimiseen tottuneiden ikäihmisten elämänlaatua. Toiset saattavat vielä haaveilla matkustamisestakin. Epätoivoa lisää ajan rajallisuus” (Pajari).
Jokaisella heistä on oma elämäntarinansa. Jokainen heistä on ainutkertainen. ”On ihmisyyttä kunnioittavaa, että ihminen saisi myös koronakriisin aikana elää edes jotenkin oman näköistä elämää” (Vehviläinen). Eristys toisista on terveydelle vaarallista, esimerkiksi muistisairauksien, sydänsairauksien ja syövän riski kasvaa. Puhumattakaan psykologisesta taakasta. Yksinäisyys, turvattomuus, ahdistuneisuus ja masennus lisääntyvät. Ikääntyneiden keskuudessa alkoholiongelmat ovat vuosien mittaan merkittävästi kasvaneet ja tulevat entisestään eristyksen myötä lisääntymään. Odotettavissa on humalassa kaatumisten seurauksena mm. lonkkamurtumien määrän lisääntyminen. Henkisten voimavarojen vähentyessä myös itsemurha-ajatukset kasvavat. Suomessa vuosittain noin 200 vanhuuseläkeiän ylittänyttä tekee itsemurhan. ”Ihminen ei voi elää erillään muista, vaan tarvitsee muita ihmisiä paitsi henkisen ja sosiaalisen myös fyysisen elämän laadun ylläpitämiseen. Eristämisen jatkuessa me vaaranamme ikääntyneen väestön kaikkia elämän osa-alueita” (Peltomaa). Vanhuksiin kohdistuva väkivalta, päihdeongelmat ja hyväksikäyttö ovat monelle ikääntyneelle arkipäivää. Poikkeusolot ovat omiaan lisäämään edellä mainittuja elämänlaatua heikentäviä seikkoja. Oma puoliso tai lapsi saattaa uhata fyysisellä tai henkisellä väkivallalla ja valvottaa öisin. Monet pakopaikkoina toimineet tilat ovat sulkeneet ovensa, eikä karanteenin vuoksi saa poistua kodista. Onko oikein, että ikääntynyt on eristyksen vuoksi entistäkin alistetumpi? Tilanteet ovat jo nyt kärjistyneet. ”Asiakkaissamme on kaltoin kohdeltuja tai sen uhan alla eläviä ja heidän avuntarpeensa on kasvanut. Avopalveluiden kiinni laittaminen ja kotikaranteeni näkyvät vahvasti ikävinä seurauksina” (Taiveaho). Ikääntyneitä on jouduttu ohjaamaan turvakoteihin. Mielenterveyspalveluiden tarve tulee kasvamaan. Ulkona liikkumista ei ole kielletty ja se tulee mahdollistaa kaikille! Vielä kodeissaan asuvien ikääntyvien tukeminen kaikin keinoin on tärkeää, näin voidaan ehkäistä raskaan hoidon piiriin joutumista. Vanhuslähtöinen tuen ja avun tarpeen kartoittaminen (vrt. etsivä vanhustyö) ja oikea-aikainen palveluiden kohdistaminen on tärkeä tehtävä. On hyvä muistaa ikääntyneen oma tunne ja tarve kaikessa avun ym. tarjonnassa. Itsemääräämisoikeutta ei tulisi tässä ajassa myöskään unohtaa. Liikkumattomuus aiheuttaa lihasvoiman katoamista, mikä puolestaan johtaa kaatumisiin ja niistä seuraaviin luunmurtumiin. Pienilläkin arjen asioilla on suuri merkitys. Asiointia mm. kaupassa tuetaan liikkeiden aukiolojen huomioimisella, kunhan muistetaan ikääntyneitä tähän myös rohkaista. ”Jos esimerkiksi 85-vuotias elää lähellä kauppaa ja kykenee käymään siellä itse, sisältyy kauppamatkaan useita kognitiivista kykyä vahventavia tehtäviä. Ensimmäisenä ikäihmisen tulee pukeutua ja muistaa avaimet, osata tilata hissi, sitten muistella reitti kaupalle ja löytää oikeille hyllyille kaupan sisällä ja hoitaa maksaminen. Kotona hänen tulee miettiä, mikä ostos menee jääkaappiin, mikä pakkaseen ja mikä muualle.” (Kivelä) Pienetkin arjen askareet ylläpitävät ja vahvistavat kognitiivista toimintakykyä. Kaupassa käynti voi olla ikääntyvän päivän suurin fyysinen ponnistus ja merkittävä kunnon ylläpitäjä. Psykologisesta näkökulmasta kaupassakäynti vahvistaa minäpystyvyyskokemusta ja vahvistaa sosiaalisia taitoja. Vallitsevassa koronatilanteessakin kuntoutusresursseja pitää suunnata ikääntyvien pariin kaikin käytettävissä olevin keinoin. Kun elinvuosia on jäljellä vain vähän? Hoitolaitoksissa vierailut kielletty. Moni läheinen pohtii, ehdinkö nähdä omaistani toivoen samalla, että oma vanhus ei joutuisi kohtaamaan kuolemaa yksin. Hoitolaitoksissa vanhusten hylätyksi tulemisen kokemukset lisääntyvät, samoin kuin muistisairaiden ahdistuneisuus. Yksinäisyys, huoli ja ahdistus lisäävät käytöshäiriöitä, joka johtaa psyykelääkkeiden lisäämiseen ja tämä puolestaan aiheuttaa haittavaikutuksia. Näin toimintakyky edelleen heikkenee, ja suojeleminen epäonnistuu. Hoivakotien sulkemisen yhteydessä tapaamisen mahdollisuuksien miettiminen jäi kokonaan. Tästä nousee kysymys, onko yksinäinen elämä hoitolaitoksessa elämisen arvoista. Hoivakodeissa elävät vanhukset ovat joutuneet koronarajoitusten tahattomiksi sijaiskärsijöiksi, joilta tapaamiskiellot ovat vieneet ehkä sen ainoan elämän ilon. ”Eläkeläisiä ei saa suojella hengiltä” (Peltomaa). Elämän viime kuukausia elävillä elämänlaatu on varmastikin tärkeämpää kuin jäljellä oleva päivien määrä. Kuten kuka tahansa meistä, myös ikääntyneet haluavat elää elämäänsä täysillä, kunnes kuoleman aika koittaa. Syitä kuolemaan voivat olla yhtäältä koronan aiheuttama vaikea tauti tai toisaalta koronaeristyksessä jokin muu sairaus tai jopa ahdistuksen ajaessa nurkkaan päätös oman elämän lopettamisesta itse. ”Yli 70-vuotiaiden tulee pysyä karanteenia vastaavissa olosuhteissa, erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa, pois lukien kansanedustajat, valtiojohto ja kunnalliset luottamushenkilöt” (Valtioneuvosto). Rajoitustoimet eivät siis merkitse täydellistä eristäytymistä. Minkälaisin keinoin voisimme ikääntyneitä auttaa ja tukea? ”Toisella puolella on riski ja toisella puolella elämänlaatu. Vanhusten eristämistä perustellaan riskillä. Mutta elämä on muutakin kuin riskiä ja sen kantoa” (Vaarama). ”Ihmisten oikeutta terveyteen ja hyvinvointiin on suojeltava osin keinoilla, jotka osaltaan vaarantavat heidän terveyttään ja hyvinvointiaan” (Tuominen). ”Olen sitä mieltä, että pitäisi tarkemmin pohtia kuolleisuus versus toimintakyky”(Kivelä). Kysymys kuuluu, miten me suhtaudumme ikääntymiseen ja mitkä ovat meidän elämämme tärkeysjärjestykset? Lähteet: https://www.keski-uusimaa.fi/kotimaa-ulkomaat/1661445 https://www.longplay.fi/sivuaanet/vanhusten-eristaminen-muista-ei-ole-eettisesti-yksinkertainen-asia https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/d6a436b3-051e-4e30-a395-ce5f4c99a75b https://www.is.fi/politiikka/art-2000006497234.html https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000006497333.html https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d0d0c4ee-8c01-4695-a4b8-d8dea789bd32 https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/92142184-43af-4bed-b9b6-16eb8eea9347 |
Geronomin oma ammattiyhdistys.
Yhdessä olemme enemmän.
Tule mukaan kasvavaan joukkoomme!
Meille on tärkeää, että geronomin ainutlaatuinen vanhustyön
sosiaali- ja terveydenhuollon osaaminen tunnustetaan.
