Vuodenvaihteen pohdintoja

Maanantai 25.1.2016 klo 16:07 - Sirkka-Liisa Kivelä, emeritaprofessori


Edeltäneen vuoden tapahtumien tarkastelu ja tulevaa vuotta koskevien toiveiden laatiminen kuuluvat vuodenvaihteeseen. Minäkin pohdin niitä vuoden 2015 vaihtuessa vuodeksi 2016. Tarkastelukulmaksi valitsin iäkkäiden arvostuksen. Mielestäni yksi vuosi on turhan lyhyt aika muutossuuntien arviointiin, joten tarkastelin menneen trendejä parin vuoden ajalta.

Vuosien 2014 ja 2015 aikana olen havainnut valonpilkahduksia suhtautumisessa iäkkäisiin ja jopa kaikista vanhimpiin kansalaisiin. Lehdistössä ja televisiossa ei ole esitetty pelkästään huonoja uutisia vanhusten hoidosta ja oloista. Hyvistä ja inhimillisistä hoitomalleista on kerrottu melko yleisesti. Näitä esimerkkejä tarvitaankin kannustamaan hoidon kehittämistä ja kohottamaan vanhusten arvostusta. Uskon, että vanhuudesta myönteisesti ja totuudenmukaisesti kertovat lehtiartikkelit, televisio-ohjelmat, teatteriesitykset ja elokuvat muuttavat kansalaisten asenteita ja vähentävät iäkkäiden syrjintää.

Lehdissä on kerrottu aktiivisista iäkkäistä, jotka eivät ole suostuneet passiivisiin rooleihin ja itsensä mitätöintiin. Aira Samulin ei ole ainoa uuden vanhenemisen malli. Ikiliikkeessä olevat naiset sekä nuorekkaat mummot ja papat kuuluvat monien lehtien artikkeleihin. Suurin osa kuvatuista henkilöistä on nuoria iäkkäitä, mutta myös todella vanhojen aktiivisesta elämästä löytyy kirjoituksia. Vuoden 2015 lopulla ilahduin 100 vuoden kieppeillä olevan, pyörätuolilla liikkuvan miehen Espanjaan muuttoa koskevista lehtiartikkeleista. Todella vanhojen avioparien elämä ja onnellisuus näyttävät kiinnostavan toimittajia. Vuosisadan rakkaustarinana otsikoitu kirjoitus vuonna 1917 syntyneiden, kotonaan asuvien aviopuolisoiden ajatuksista ja päivittäisestä elämästä ei ole ainoa pitkää ja syvää rakkautta kuvaava kertomus. ”Tulisit jo kotiin” oli tämän artikkelin aviomiehen hartain toive vaimon jouduttua sairaalaan. Toimittajat eivät ole unohtaneet palvelutalojakaan kuvatessaan vanhusten onnellisuutta. Sata vuotta elämäniloa kertoi palvelutalossa asuvasta, aktiivisesti liikuntaa harrastavasta 100-vuotiaasta.

Vanhuksista on puhuttu myös teattereissa. Anneli Kannon kirjaan Pala palalta pois perustuva teatteriesitys syyskaudella 2015 oli hyvä kuvaus Alzheimerin tautiin sairastuneesta. Ei se negatiivinen ollut, mutta jäin kaipaamaan myönteisempää kuvaa tästä vaikeasta taudista.  

Positiivisten uutisten näkyvyyden lisääntymiseen lienee useita syitä. Iäkkäät, jotka toimivat ja näkyvät yhteiskunnassa, ovat asennemuutosten promoottoreita. Ikärakenteen muutos on vääjäämättä vaikuttanut asenteisiin. Vanhat eli 85 vuotta täyttäneet ovat tulleet yhteiskuntaamme 90-luvulla, ja heidän määränsä on kasvanut jatkuvasti. Huonokuntoisetkin vanhat ihmiset kävelevät ja näkyvät kaduilla, pankeissa, posteissa, kaupoissa ja muissa palveluissa. Heitä kuuluu kaikkien kansalaisten, myös toimittajien läheisiin. Ikääntyvät ja vanhat sekä senioreiden ja vanhusten puolustamiseen perustetut yhdistykset ovat aktivoituneet kohottamaan iäkkäiden arvostusta. Tämäkin on lisännyt senioreiden näkymistä.

Olen suorastaan ylpeä vuosien 2014 ja 2015 itsenäisyyspäiväjuhlista Presidentinlinnassa. Presidentti oli valinnut veteraanit ja lotat juhlien kunniavieraiksi molempina vuosina. Rollaattorilla tai pyörätuolilla nuoren saattajansa kanssa juhliin osallistuvat vanhat toivat esille sen, että he ovat yhteiskuntamme normaaleja ihmisiä ja haluavat ja osaavat juhlia. Yksi arvokas tapahtuma voi vaikuttaa vanhojen ihmisten arvostukseen enemmän kuin sata lehtikirjoitusta, televisio-ohjelmaa, teatteriesitystä, elokuvaa tai muuta tapahtumaa.  Tämä näkyy vuoden 2014 juhlien suurimman tähden, veteraani Hannes Hynösen vaikutuksena julkiseen keskusteluun. Iloisesta 101-vuotiaasta Hynösestä tuli hetkessä julkkis. Samanlaisen myönteisen julkisuuden saivat kolme veteraania, joiden laulu Veteraanin iltahuuto herkisti presidentin puolisoineen kyyneliin vuoden 2015 juhlassa. Olen ilahtunut myös siitä, että presidentti piti lottapukua juhlien kauneimpana pukuna ja hänen mielipiteensä nostettiin esille lehtien palstoilla. Itsenäisyyspäivän juhlat eivät ole ainoa osoitus siitä, että presidentti arvostaa vanhoja kansalaisia. Hän on osallistunut veteraanien tilaisuuksiin. Uskon kansakunnan johtajan asenteilla olevan merkitystä meidän muiden näkemyksiin.

Mitä toivon vuodelta 2016? Fyysisesti huonokuntoisia näkyy kaduilla ja linnan juhlissa. Muistisairaat ovat vielä pimennossa. Olen löytänyt vain vähän positiivisia kirjoituksia muistisairaana elämisestä tai matkoihin, juhliin ja muihin tapahtumiin osallistuvista muistisairaista. Toimittajien omat pelot muistisairautta kohtaan ja muistisairaan läheisten häpeän tunteet muistiltaan heikentyneen henkilön käyttäytymisestä eivät saa estää tämän ryhmän arvostuksen kohottamista. Emme opi ymmärtämään muistisairaita ja heidän tarpeitaan, jos emme saa kuulla ja lukea hyvää elämää elävistä muistisairaista.

Toinen toivomani asia on se, että hyvistä hoitomalleista kerrottaisiin nykyistä enemmän. Maassamme on paljon hoitotyöntekijöitä ja omaishoitajia, jotka tekevät vaativaa työtä vanhusten hyväksi pikemminkin ilolla kuin surulla ja mahdollistavat hyvän elämän huonokuntoisille iäkkäille. Michael Haneken draamaelokuvan Rakkaus soisin rohkaisevan suomalaisia elokuva- ja TV-ohjaajia kuvaamaan muistisairaiden ja heidän hoitajiensa iloa ja surua.

Vanhustyö ei ole pelkästään yksilö- ja perhekeskeistä työtä. Siihen kuuluu vaikuttaminen vanhusten aseman parantamiseksi. Meidän vanhustyössä toimivien on pidettävä huoli siitä, että vanhuksista kerrotaan myös myönteisesti. Vanhuksia arvostavassa yhteisössä arvostetaan vanhustyötä ja sen tekijöitä. Saamme omaakin arvoamme kohoamaan. Tehdään aloitteita! Samalla meidän on kuitenkin tuotava esille epäkohtia, joita vanhusten hoidossa ja asemassa on. Emme saa tuudittautua pelkästään myönteisyyteen. Epäkohdatkin on saatava esille. Haastetaan itsemme ja toisemme vaikuttamaan yhteiskunnassa!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini