Muistisairaan ikäihmisen kohtaaminen ympärivuorokautisessa hoiva- ja hoitoympäristössä - Tulevan geronomin pohdintoja

Geronomin opintojen toisen lukuvuoden syksyllä pureuduimme muistisairaan
ikäihmisen mielekkään ja omannäköisen arjen mahdollistamiseen, arvostavaan
kohtaamiseen sekä toimintakyvyn tukemiseen. Teoriaopintojen lisäksi tämä toteutui
käytännössä gerontologisen hoiva- ja hoitotyön harjoittelussa erilaisissa ympärivuorokautista hoivaa tarjoavissa ympäristöissä.

Asetin harjoittelun alussa tavoitteekseni oppia tuntemaan harjoittelupaikkani asukkaat
ja tutustua siten heidän tapoihinsa, toiveisiinsa ja ajatuksiinsa arjen rutiinien keskellä.
Kunnioittavan hoitotyön lähtökohta on ikäihmisen omien vaikutusmahdollisuuksien
tukeminen, hänen tarpeidensa tunteminen ja huomioiminen sekä
itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, kuten harjoitteluohjaajanikin painotti. Kun
asukkaan yksilöllisyys huomioidaan, mahdollistetaan samalla kokemus arvostuksesta
ja täysivaltaisesta yhteisön jäsenyydestä. Kyse ei tietenkään aina ollut kovinkaan
suurista asioista, vaan ainoastaan siitä, että asukasta pyrittiin kuuntelemaan ja hänelle
annettiin aikaa. Silloin asukkaalla on mahdollisuus tuoda tahtoaan, tarpeitaan ja
toiveitaan myös esille. Käytännössä tämä saattoi tarkoittaa vaikkapa sitä, että
iltapäiväkahvia ei kannettu eteen tiedustelematta ensin maistuisiko kupponen, eikä
sattumanvaraista vaatekappaletta puettu päälle hyväksyttämättä valintaa asukkaalla
itsellään.

Tärkein asia, jonka opin jo harjoittelun alussa, oli rauhallisuuden merkitys. Koin sen
olevan avainasemassa niin muistisairaan ikäihmisen kohtaamisessa, kuin myös
hoitotoimenpiteitä tehtäessä. Lisäksi avoimuus ja empaattisuus olivat niitä keinoja, joilla
kohtaamistilanteista muodostui positiivinen kokemus sekä minulle, että etenkin
vanhuksille. Kun asukkaaseen suhtauduttiin arvostavasti ja häneen keskityttiin
hoitotoimenpiteiden aikana kokonaisvaltaisesti, pystyttiin hänen mielentilaansa
joustavasti reagoimaan, ja samalla huomioimaan huonon ilmaisukyvynkin omaavan
ihmisen toiveita. Opin harjoittelun aikana myös sen, kuinka tärkeää on toimia
muistisairaan ihmisen ehdoilla ja rytmissä, jotta hoitotilanteet ovat asukkaalle
ymmärrettäviä. Näin hoivatoimenpiteet ovat vähemmän kuormittavia asukkaille, mutta
myös heitä hoitavalle henkilöstölle.

Kuntouttava työote on monessa hoivaympäristössä tavoite, josta pyritään tekemään
luonnollinen osa päivittäisiä työmenetelmiä. Parhaimmillaan kuntouttava työote
näkyykin kaikessa hoivaympäristön toiminnassa. Omassa harjoittelupaikassani
asukkaiden omat voimavarat pyrittiin kartoittamaan, huomioimaan ja ottamaan
mahdollisimman kattavasti käyttöön. Muistisairaiden ikäihmisten kohdalla on keskeistä
selittää rauhallisesti, mutta myös ymmärrettävästi jokainen toimenpide mitä on tarkoitus
tehdä, sillä näin asukas pystyy paremmin osallistumaan tilanteisiin tavalla, joka
ylläpitää myös hänen omia voimavarojaan. Kun asukkaan yksilöllisten voimavarojen
kartoittamiseen annetaan aikaa, pystytään näitä voimavaroja, ja samalla asukkaan
osallisuutta, tukemaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Harjoittelupaikkani toimintafilosofia, jonka itsekin opin, oli keskittyä tekemään
hoitotyöhön liittyviä asioita mahdollisimman pitkälti asukkaan kanssa yhteistyössä,
jolloin pääroolissa olivat ohjaaminen ja tukeminen. Se tietenkin vaati paljon
kärsivällisyyttä ja myös aikaa, mutta vaikka toisinaan olisikin tehnyt mieli tehdä asioita
asukkaan puolesta, niin pitää muistaa miksi on tärkeää antaa ikäihmisen tehdä itse tai
itsenäisesti niin paljon kuin hän vain pystyy. Auttamishalu voi lopulta olla
karhunpalvelus asukkaalle.

Näkemykseni hyvän elämän ja arjen erilaisista muodoista on kehittynyt harjoittelun
mittaan paljon. Koska iäkkäät asukkaat ovat suuresti, tai jopa täydellisesti, riippuvaisia
hoitohenkilökunnasta, tuli päivittäisessä hoitotyössä muistaa pitää mielessä
arkipäiväisten toimintojen merkitys asukkaalle, rakentuuhan hänen arkensa ja
elämänsä juuri näiden toistuvien rutiinien varaan ja ne vaikuttavat suuresti hänen
koettuun hyvinvointiinsa. Hyvinkin arkipäiväiset päätökset, joita hoitajat osana työtään
tekevät, ovat monesti myös eettisiä luonteeltaan. Asukkaan omien voimavarojen
tukeminen ja kuntouttava työote ovat eettisen toiminnan muotoja, mutta luonnollisesti
myös edellä mainittu itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen sekä yksityisyydestä
huolehtiminen. Kaikki nämä ovat aina läsnä hoitorutiineissa, ja ne tulisi muistaa ottaa
huomioon myös jokaisessa arjen kohtaamistilanteessa.

Hoiva- ja hoitotyön harjoittelujakso oli siis kokonaisuudessaan erittäin opettavainen ja
antoisa. Se antoi myös paljon pohtimisen aihetta sen suhteen, mitä meiltä tulevilta
geronomeilta vaaditaan tulevissa työpaikoissamme, ja miten voimme itse
koulutustamme erilaisissa vanhustyön ympäristöissä hyödyntää. Oli todella tärkeää
nähdä sitä todellisuutta, jossa muistisairaat ikäihmiset ja heidän kanssaan
työskentelevät hoitoalan ammattilaiset elävät. Syksyn harjoittelu oli siis todella
merkittävä oppimiskokemus myös oman geronomiuden kehittymisen kannalta!