Pohdintoja marraskuusta

Sunnuntai 8.11.2015 klo 10.45 - Iisa Turunen


Pidän syksystä ja sen tuomasta tunnelmasta. Kynttilöistä, lämpimistä sävyistä vaatteissa, villasukista ja mausteisista ruoka-annoksista, mutta olen kuitenkin vahvasti kesäihminen ja joka vuosi marraskuussa minut valtaa suunnaton valon ja auringon kaipuu. Marraskuussa aamut ovat yhtä pimeitä kuin illat ja suurin osa viettää päivän valoisan ajan sisällä töissä ollessaan. Joillekin hämärä ja pimeys tuovat levollisuutta ja se rauhoittaa mielen, mutta kaltaiseni kesäihmiset etsivät päivällä auringonsäteitä ja toivovat saavansa nauttia niistä edes pienen hetken verran.

Marraskuu ja syksy kuitenkin tulevat joka vuosi. Pohdin, mitkä asiat auttavat jaksamaan marraskuun yli ennen kuin lumi (toivottavasti) laskeutuu valaisemaan loppuvuotta. Minun selviytymiskeinoni ovat aika perinteisiä, jakakaa siis ihmeessä teidän tapoja viettää syksyä ja jaksaa töissä! Olisi myös mielenkiintoista kuulla rauhoittaako syksy teitä vai odotatteko jo valoisia päiviä?

Ulkona liikkuminen ja mahdollisuuksien mukaan myös päivällä. Olen onnekas, koska työpaikallani ulkoillaan säännöllisesti asukkaiden kanssa ja lähden mukaan aina kun se on mahdollista. Mikään ei piristä työpäivän aikana paremmin kuin happihyppely hyvässä seurassa! Työpäivän jälkeen pyrin singahtamaan myös luontoon ja lenkille. Muistuttelen itselleni, että kosteassa ilmassa on helpompi hengittää kuin kesäpäivän lämmössä ja ihokin pysyy paremmassa kunnossa kostealla säällä.

Asenne ratkaisee, myös marraskuussa. Tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty ja helposti unohdan asenteen merkityksen marraskuun pimeydessä. Tämän voi kotijoukot myös todistaa! Onkin hyvä yrittää nähdä hyvät puolet asioissa ja pyrkiä ajattelemaan positiivisesti, mutta jos se ei onnistu niin ainakin voi yrittää ottaa pimeyden neutraalisti vastaan, eikä ajatella asioita negatiivisen suhtautumisen kautta. Ennen töihin lähtöä, hymyile aamuisin peilikuvallesi, vaikka olo olisi kuinka väsynyt. Näin keho saa viestin hyvän olon tunteesta ja pian voit huomata sen olevan todellinen tunnetilasi.

Sokerina pohjalla ja runkona kaikelle, jotta edellä kuvatut asiat voivat toteutua ovat riittävä veden juonti ja hedelmät. Kotona minulla on vesilasi koko ajan käytössä ja työpöydällä pyrin pitämään vesipullon aina lähettyvillä. Työhuoneessa on myös paljon viherkasveja, jotka tuovat väriä ja piristystä päivään sekä lisäävät huomattavasti viihtyvyyttä. Tietysti täytyy saada aina päivän D-vitamiini annos, vahvana kiitos!

Miten marraskuu vaikuttaa sinun jaksamiseen töissä ja kotona? Minkälaisia keinoja sinulla on selättää mahdollinen väsymys vai oletko kenties tehopakkaus syksyisin luonnostaan?


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini