Mä hiihdän

Työpaikalla kävimme aamukahvin aikaan vilkasta keskustelua talvilajeista ja tämän talven lumitilanteesta. Päässäni pyörähti teeman mukaisesti soimaan hiljattain kuulemani Antti Tuiskun hittibiisi. Levy jäi repeat -tilaan pitkäksi toviksi. Noin kymmenennen soittokerran kohdalla tämän korvamadon kertosäe alkoi tuomaan mieleeni tuttuja asiakkaita ja heidän kokemuksiaan arjen haasteissa:

”Jos nyt jaksan viel tän yhden mäen yli,

onks sen jälkeen uusi mäki,

onks sen jälkeen vielä mäki?”

Usein ikääntyneiden kotiin suunnattuihin palveluihin liitetään sanayhdistelmät ”kotona pärjääminen” tai ”kotona selviytyminen”. Nämä ilmaisut ovat aina kuulostaneet vierailta. Eikö kotona ensisijaisesti asuta ja eletä? Mieleeni tulee tusinatavara tosi-tv, jossa henkilö heitetään poikkeaviin olosuhteisiin ottamaan mittaa itsestään ja ympäristöstään. Havahduin kuitenkin selaamaan päässäni tilanteita menneiltä vuosilta ja totesin, että toisaalta termit ovatkin erittäin osuvia.

Sosiaaliohjaajan työssä olen saanut kokea asiakkaiden rinnalla iloa hyvistä kohtaamisista, palvelukokemuksista ja arkea helpottavista muutoksista. Olen nähnyt toiveikkuutta, kiinnostusta ja innostusta. Eivät kaikki ikääntyneet ole uusia tai tuntemattomia asioita vastaan. Olen myös nähnyt pettymystä ja epätoivoa, kun palvelut eivät täsmää tarpeisiin, vaikka miltä kantilta katsoisi. Toimintakyvyn muutosten myötä elämä ja asuminen voi todellakin muuttua joskus selviytymiseksi.

Palvelurakenteen muutokset toteutuvat parasta aikaa Suomessa. Helsingissä kevennetään järjestelmää muun muassa kehittämällä sähköisiä palveluja ja tehostamalla asiakasprosesseja. Suuret voimat ovat liikkeellä. Vauhdissa meinaa huimata niin asiakasta, kuin työntekijääkin. On luvassa paljon hyvää, kuten yhteinen asiakastietojärjestelmä. Näen kolmannen sektorin asiantuntijuuden arvostuksen olevan hyvässä nousussa ja vanhanaikaisten raja-aitojen madaltuvan. Halutaan tehdä enemmän yhdessä. Mutta toki muutosten myötä nousee myös kysymyksiä.

Itselläni herää usein huoli asiakkaista, jotka eivät kykene käyttämään sellaisia palveluja, joita heille on nykypäivänä tarjolla. Koska lisää henkilöresursseja sote -alan palveluihin ei ole luvassa, saattavat niin sanotut väliinputoajat jäädä yhä useammin joko tai -tilanteeseen. Ennaltaehkäisevien palvelujen tulisi toimia nimensä mukaisesti ja ottaa vahvemmin huomioon toimijuuden näkökulma. Kaikki voittavat, mikäli osataan kuunnella asiakkaan todellista tilannetta ja joustaa tarpeen mukaan. En näkisi ollenkaan huonona vaihtoehtona jonkinasteista paluuta kodinhoitaja-tyyppiseen kulttuuriin. Sillä voitaisiin vastata jatkuvasti esiintyvään tarpeeseen: “kun joku kävisi täällä katsomassa ja juttelemassa”.

Toinen asia, johon tulisi kokemukseni mukaan kiinnittää tarkemmin huomiota, on etsivä työ erilaisten palvelujen rajapinnoilla. Asiakas saattaa astua monenlaisesta ovesta sisään rikki menneen käden kanssa ilman että kukaan tietää, että kotona hänellä on rikki mennyt jääkaappi. Eikä välttämättä varaa uuteen, saatika jääkaapin sisältöön. Näissä tilanteissa ei ymmärrettävästi aulatilojen infolehtiset riitä. Henkilöstölle tulee varmistaa riittävä osaaminen erilaisten tarpeiden tunnistamiseen, sekä toimiva palvelupolku. Myös matalan kynnyksen neuvontaa on pidettävä yllä ja osattava sijoittaa sinne, missä ihmiset todellisuudessa liikkuvat. Tästä on jo olemassa hyviä tuloksia esimerkiksi Helsingin palvelukeskuksissa, liikkuvan sosiaaliohjauksen osalta.

Toivottavasti siis muutoksen tuulissa huolehditaan, että kaikki pysyvät ladulla. Myös ne, jotka eivät niin välitä hiihtämisestä ;)

Nina